VUOSI HELSINGISSÄ

HOME

PHOTOS BY ME

Tasan vuosi sitten astuin isojen pahvilaatikoiden kanssa kotiini.  

Koti näytti silloin puhtaalta ja tuoreelta. Tuntui niin uudelta, mutta kuitenkin niin vanhalta. Vanhat valkoiset ovet aukenivat, kun astuin sisään. Tiesin, että täällä aion olla vielä pitkään. Kaupungin äänet toivottivat minut tervetulleeksi ja kesän lämpö teki minut hyvin onnelliseksi. 

Pikkuhiljaa tavarat löysivät oman paikkansa. Pikkuhiljaa minä löysin oman paikkani. Ja niin kaikki asiat loksahtivat omille paikoilleen. Kuin kauniista sadusta.  

Tämä vuosi on ollut jotain sellaista, mitä en osaa edes sanoin kuvailla. Ei ole oikeita sanoja kuvailemaan vuottani Helsingissä. Ei ole myöskään sanoja kertomaan, miten paljon olen oppinut –niin itsestäni, kuin kanssaihmisistä.  

Odotuksen olivat korkealla ja ajatukset Helsingistä aika suppeat. Silti odotin innokkaana, mitä Helsingillä on minulle tarjottavana.

Niin kun arvata saattaa; olihan Helsingillä tarjottavaa. Aika paljon enemmän, mitä osasin edes kuvitella. Sellaisia asioita, mitä en edes tiennyt olevan olemassa.  

Ympärilleni olen saanut toinen toistaan upeampia ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat saaneet minut lähtemään mukavuusalueeltani kohtaamaan uusia tilanteita. Ihmisiä, joiden kanssa tunnen olevani hyvin arvokas ja rakastettu. Ihmisiä, jotka ovat opettaneet kiitollisuutta ja armoa. Opettaneet minulle kuinka rakastaa muita ja ennen kaikkea itseäni.  

Heistä kaikista olen niin kiitollinen. Olen niin onnellinen. Olen niin siunattu.  

Myöskään tällä hetkellä en voisi olla ylpeämpi itsestäni ja päätöksistäni. Olen niin mielettömän ylpeä, että tein ison valinnan jo niin nuorena. Uskalsin lähteä ja kokeilla. Uskalsin unelmoida ja ottaa riskejä.  

Ja niin teen edelleen. Unelmoin ja otan riskejä. Tavoittelen korkealle ja annan unelmien viedä minua.

Tiedän, että minua seurataan ja vahditaan. Tiedän, etten ole yksin. Monta suojelusenkeliä on matkassa mukana. Ja hyvä niin.  

Silmästäni valuu kyyneleitä, kun ajattelen, kuinka onnellinen olen. Olen ollut koko vuoden. Siitä päivästä lähtien, kun muutin. Se oli tähän astisen elämäni onnellisin päivä. Ja tämä vuosi on ollut elämäni onnellisin vuosi. Asiat ovat aidosti hyvin ja hienosti. Täytyy muistaa kiittää jokaisesta päivästä, minkä saamme olla täällä. 

Muistakaa tekin olla kiitollisia.  

Ja sitten haluan vielä sanoa jotain kahdelle rakkaimmalle ihmiselle maanpäällä; 

Olen niin sanoinkuvaamattoman kiitollinen teille molemmille. Te jaksoitte uskoa minuun ja unelmiini. Te jaksoitte seistä rinnalla ja ottaa vastaan kaiken -niin risut, kuin ruusutkin. Te luotitte minuun niin paljon, että uskalsitte päästää irti. Päästitte irti, jotta minä saan lentää. 

Lentää unelmiini.  

Ja tällä hetkellä ihailen teitä. Ihailen rohkeuttanne ja pyyteetöntä rakkauttanne. Voi kuinka onnelliseksi tunnen itseni saadessani teidät vanhemmikseni. 

Äiti & Iskä. Rakastan teitä niin paljon.

Nyt on ensimmäinen vuosi taputeltu Helsingissä. Loppuelämä vielä jäljellä.

KOHTI KOTIA

PHOTOS BY SOFIA SALO

GLASSES/VASUMA

Kohti kotia. Tai ainakin lapsuudenkotia. 

En ole ollut yötä Salossa joulun jälkeen. Ihan jopa jännittää. Vähän harmittaa. Että olen ollut koko ajan kiinni täällä. 

Kun vihdoin sain oman kämpän takaisin, halusin olla vain täällä. Olin odottanut sitä niin kauan, että sanoin Äidille, että mua tuskin tulee näkemään Salossa hetkeen yökyläilemässä. 

Olen kyllä tyytyväinen. Siitä, että olen saanut olla kotona. Omassa kotona. Saanut tehdä niitä juttuja mistä tykkää, ja vähän niitä mistä ei niin välitä. Joka tapauksessa. Aika raskas kuukausi takana. Lisää muutoksia ja uusia juttuja. Onneksi osa tosi kivoja juttuja. 

Ehkä se johtuu keväästä. Ehkä se johtuu ajasta. Olen vain enemmän ollut ajatuksissani ja kaikki muu on tuntunut vähän vieraalta. 

Olen ikävöinyt rakkaita. Aika paljon. Olen yrittänyt pysähtyä. Epäonnistunut siinä. 

Ruusuilla tanssimista ei ole ollut. Vaikkakin stadissa paljon ruusuja jaellaan. (:D)

Nyt kuitenkin lähden rakkaiden luokse. Nukahdan Äidin viereen ja herään kahvin tuoksuun. Aion istua vakkaripaikalla olohuoneessa. Kone sylissä ja Siru vieressä nukkumassa. Aion ajaa pitkästä aikaa, ja nauraa sydämeni kyllyydestä.  Ajattelin myös halata tiukasti ihmistä, jota en ole halannut helmikuun jälkeen. Eeviä meinaan. 

Aijon nyt hetken hengähtää. 

Ollaan varmasti kuulolla ensiviikolla. Ihanaa viikonloppua <3 

TERVETULOA KOTIIN, TAAS

HOME SWEET HOME

Koti. Olen saapunut kotiin. Kolmen kuukauden jälkeen tuntuu tämä edelleen kodilta. Paikka, jossa nukahdan ja herään. Paikka minne käperryn ja piilotan itseni. Paikka, jossa kukaan ei minua näe (jos ei naapureiden ikkunoita lasketa :D). Paikka, jossa on tilaa hengittää ja ottaa aikaa. Tilaa myös toisille ihmisille. Tilaa rakkaudelle ja murheille. Paikka, joka ei hylkää, ei tuomitse. Olen paljon pohtinyt kodin merkitystä. Sitä, mistä tietää kodin olevan koti. Ja sitä, koska koti tuntuu vieraalta. Luin hiljattain hyvin koskettavan tarinan Johannan blogista. Postaus käsitteli kahta kotia. Minulla ei ole maita kahden kodin välissä, mutta toista sataa kilometriä kuitenkin. Olen siitä onnekas, että minulla on kaksi kotia. Kaksi paikkaa, jossa tunnen olevani kotona. Kaksi paikkaa, joissa saan rakentaa muistoja ja unelmoida. Kaksi paikkaa, joilla aina tulee olemaan sydämessäni erityiset paikat. Nämä paikat ovat kuitenkin hyvin erilaiset. Yhteistä niillä on vain minä. Välillä yksin ollessani, omassa kodissa (Helsingissä) tunnen olevani yksin. Myönnän, että välillä kaipaan äidin luokse. Kaipaan hänen ääntään ja esimerkkiään. Välillä kaipaan veljien riitelyä ja mielipiteitä. Kaipaan myös kodin tuoksua ja koirien kuorsaamista. Kaipaan huolettomampaa elämään. Kaipaan lapsen elämää. Kaipaan joskus niin kovin, että tekisi mieli lähteä kotiin. Salon kotiin. Sallin itselleni tuntea ikävää. Ikävä on mieletön tunne ja kertoo vaan välittämisestä. Ikävä ei saa kuitenkaan vaikuttaa elämääni ja päätöksien tekoon liikaa. Viihdyn paremmin, kuin hyvin Helsingissä. En lähtisi täältä mistään hinnasta enää takaisin Saloon. Minulla on nyt täällä uusi koti. Koti, jonka olen itse rakentanut. Ystävät, jotka ovat päässeet sydämeen asti. Kaupunki, jonka tunnen. Täällä minulla on paikka. Paikka, missä saan olla ja elää. Vaikka Salo on entistä elämääni, rakastan sitä silti. En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta totta se on. Miten en voisi olla rakastamatta paikkaa, joka rakensi minusta tällaisen, mitä nyt olen. Miten en voisi rakastaa paikkaa, joka antaa monelle rakkaalleni kodin. Paikan, jossa he nukahtavat ja heräävät. Paikka, jossa heitä rakastetaan ja he kokevat olevansa turvassa. Miten tämä paikka ei voisi merkitä minulle mitään. Se merkitsee. Ja tulee aina merkitsemään. Olen aina herätessäni niin sanoinkuvaamattoman onnellinen. Onnellinen tästä. Onnellinen maailmasta. Onnellinen kaikista ympärilläni olevista ihmisistä. Onnellinen terveydestä ja mahdollisuudesta opiskella. Onnellinen siitä kaikesta, mitä olen saanut. En edes tiedä, miten voisin pukea sanoiksi onnellisuuden tunteen. Ehkä te tiedätte.

H I L J A I S T A

PHOTOS BY AADA NIEMELÄ

DRESS/FILIPPA K. BAG/LOUIS VUITTON

Olen ollut aika kiireinen viime viikon ajan. Olen henkisesti valmistunut tulevaan koitokseen ja pakannut tavaroita. Oli aika jättää hyvästit minun rakkaalle asunnolle. Onneksi nämä hyvästit ovat väliaikaiset, sillä tammikuussa tämä tyttö roudaa tavarat takaisin ja asettuu kodiksi -pysyvästi. 

Nyt istun uudella työpöydälläni toisella puolella Helsinkiä. Matka kouluun on super pitkä (mun mielestä), mutta eiköhän tämä pikku hiljaa kodiksi muutu. Vaikka muutto onkin väliaikaisista ja vain 3kk otti se silti koville. En halua sitä jäädä kuitenkaan murehtimaan, sillä asiat täällä muuten on aivan loistavasti. Nyt rutistetaan 4pv koulussa ja sitten lomaillaan ansaitulla lomalla. Mä ajattelin lähteä kotipuolessa käymään loman aikana. Muuten vaan nukkua ja syödä. 

Nämä kuvat ovat muuten kesälomalta. Nyt on kesävaatteet jätetty omalle kämpille ja roudattu villapaidat ja toppatakit uuteen osoitteeseen.  On silti ihana katsella vanhoja kuvia... ps. Aada, sinua on ikävä<3 

Mutta nyt hyvää yötä ja mukavaa tulevaa tiistaita! Pukekaa lämpimästi päälle, sillä täälläpäin Suomea on jäätävän kylmä. Kuullaan pian uudestaan asukuvien merkeissä <3 

TYÖPÖYTÄ

TYÖPÖYTÄ

PHOTOS BY ME 

En ole täällä ehtinyt vielä kertomaan, että muutan ensiviikolla. Ei, en muuta pitkäksi aikaa enkä varsinkaan pois Helsingistä. Muutan tätini luokse muualle Helsinkiin ja palaan tähän omaan ihanaan ja niin rakkaaseen kotipesään tammikuussa. Olen joutunut monta kyyneltä ja hengenvetoa vetämään, jotten täysin räjähtäisi käsiin tämän muuton suhteen. Viimeinen asia mitä haluaisin tällä hetkellä olisi muutto. Mutta olen ollut tietoinen tulevasta remontista, joten muuttoon sinällään ollaan jo valmistauduttu nämä kaksi hassua kuukautta. 

Ajatelkaa, tämä tyttö on jo asunut yksin 2 kuukautta! Aika on mennyt siivillä, enkä malta odottaa pääseväni remontoituun kämppääni tammikuussa ihanasti vuoden alussa. Vaikka muutto tuntuukin päälipohjin negatiiviselta ajatukselta toivon sen olevan iloinen asia elämässäni. Opin toivottavasti tuntemaan isäni puolelta olevia sukulaisiani paremmin, kun pääsen seuraamaan heidän tuikitavallista arkea. Kolme kuukautta ei kuitenkaan ole mitenkään pitkä aika ja kaikkeenhan tottuu. Olen silti niin siunattu, etten joudu muuttamaan takaisin esim. Saloon. On se helpompaa käydä koulua kuitenkin täältä käsin. 

Koulusta puheenollen, ensimmäinen koeviikko on jo puolivälissä ja tämä viikonloppu menee juhlimisen sijasta lukemiseen. Tänä illalla lähdetään kuitenkin pienellä porukalla istumaan iltaa. Ihan hyvällä omatunnolla lähden, sillä olen ehtinyt jo lukea tovin! 

P.s Oletteko nähneet jo lasitetut kenkäni? Eeviltä sain tuparilahjaksi ihanan ihanan lasikuvun jonne halusin sujauttaa kauniit kenkäni. Musta ajatus on ihan mieletön!! 

Nyt oikein ihanaa viikonloppia ihan jokaiselle <3 

SUNDAY

SUNDAY MORNING

PHOTOS BY ME

Ihanaa sunnuntaita kaikille! Mun sunnuntai meni odotettua mukavammin Stadin uimastadikalla. Kaunis ilma, hyvä seura ja fiilis. Siitä mun sunnuntai on tehty. 

Mun kolmas viikko Helsingissä  meni erinomaisen hyvin. Koulu tuntuu luistavan pikkuhiljaa eteenpäin ja ihmisten kasvot alkavat näyttämään tutuilta. Oma porukka on jo kasaantunut ja koulumatka sujuu nopeasti sporalla. 

Kuuluisat nasut olivat ja menivät. Täytyy sanoa kyllä, ettei enää IKINÄ!! Odottakaa vaan seuraavat ykköset ;) 

Eilen rankan juhlimisen jälkeen nukuin pitkään ja lähdin herättyäni hietsuun läppärin kera. Illalla ihana Sofia liittyi mun seuraan. Ilta oli lämmin ja viihdyttiin parvekkeella yömyöhään asti. Hyvässä seurassa aika menee mielettömän nopeasti. Ihanaa, kun Sofia asuu niin lähellä mua ja aikaa tuntuu löytyvän yhteisille jutuille. 

Jotenkin tosi hassua ajatella, että kolme viikkoa ja kaksi päivää on mennyt vasta Helsingissä. Näihin kolmeen viikkoon on sisältänyt niin paljon mielettömiä juttuja. Kaikki on vielä uutta ja jännittävää. En läydä sanoja kuvaamaan tunnetta siitä mitä tunnen asuessani täällä. Joka ikinen aamu, kun herään mietin, kuinka onnellinen ja onnekas olen, kun saan herätä omasta asunnosta ja kaupungista missä mun on hyvä olla. Vieläkin nousee kyyneleet pintaan, kun tajuaa kuinka paljon työtä tämän eteen on tehty ja nyt, nyt se kaikki on tässä. Siinä missä seison, siinä mihin katson. Mun onneni on tässä. Ihan tässä. 

Ehkä vähän ajateltavaa teillekin. Ihanaa sunnuntain jatkoa <3 

IPHONE 1/2

Photoshoots

Sneak peek/Lauri ja hyvä ruoka!

Sun/ Tiia<3

Mattolaituri/ My Bro <3 

Haalaritytöt/ Everythink<3

WKND DAY 1 / WKND DAY 2

New pants/ WKND 2015

Äiti kylässä<3/ Mornings<3

Girls/Eevi <3 

Tässä lupailemani postaus. Toinen osa odottaa teitä hetken ajan päästä. Näissä kuvissa tärkeintä on kuvien tuoma tunnelma ja muistot pitkin kesää<3 Miten 10 viikkoa lensi, kun siivillä? Jokatapauksessa annan kuvien puhua puolestaan! 

MINÄ JA HÄN

ME & KAISA 

PHOTOS BY EEVI STÅHLSTRÖM

Voi kuinka ikävä nousi heti pintaan näitä kuvia katsellessa. On jo nyt niin äärettömän kova ikävä, vaikka Kaisa ei ole ollut matkassaan kun vasta maanantaista lähtien. 

Niin ylpeä, niin sanaton, niin rakas<3 

Nyt suuntana Salo... Kuullaan <3 

FIILIKSIÄ

RANDOM PICTURES

Huhhuh, mikä alkuviikko takana. Raskasta on ollut, mutta niin sen arvoista. 

Aloitetaanpa ihan alusta. Eevin kanssa nautittiin toistemme seurasta sunnuntai-illalla iki ihanan Katrin kanssa. Päätettiin lähteä porukalla Mattolaiturille istumaan ja nauttimaan mielettömästä ilmasta. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja ihmisiä istui ympäri kaupunkia nauttimassa ja herkuttelemassa. Illan päätteeksi Katri kyyditsi meidän kotiini, josta jaksettiin suunnata vielä uudestaan keskustaan iltakävelylle. Oli kävely ja sen tuomat keskustelut mielettömän hyvä kokea ennen koulujen alkua. Maanantaina suunnattiin jo heti aamusta Helsinki Vantaa lentokentälle antamaan Kaisalle viimeiset halit. Oli raskas hyvästellä noin rakas ystävä, mutta irti oli päästävä ja toivottaa hyvää matkaa! Mieletöntä siitä tulee. Terveisiä siis Jenkkeihin<3 

Tiistai olikin mulle erityisen jännittävä päivä. Hermoilin edellisiltana niin paljon, että oli soitettava äidille ja itkuhan siitä tuli. Jännitys katosi yön aikana ja tiistaina olikin huomattavasti helpompi olo mennä kouluun kohtaamaan uudet haasteet. Sitä koulua on käyty nyt kokonaiset kaksi päivää ja ihan pakko hehkuttaa, mutta ALPPILA ON MIELETÖN! Jengi on niin suvaitsevaista porukkaa ja avoimia kaikille vanhoille ja tutuille. Yhtään ei pelota pienenä kulkea isojen joukossa. Päin vastoin, vanhemmat lukiolaiset ovat hyväksyneet meidät jo heti alkukättelyssä. Meillä on vaikka mitä yhteisiä juhlia ja risteilyjä tiedossa muiden lukiolaisten kanssa. Ihan mieletäntä sanon minä! 

Viikonloppuna oli tarkoitus suunnata Salon huudeille takaisin, mutta perjantaina meillä on nasujen etkot Alppilassa, joten lähdenkin vasta lauantaina.  Ensiviikon perjantaina juhlitaan sitten aitoja nasuja (!!)! Can´t wait. 

Todella väsynyt olen ja tänäänkin nukahdin heti kotiin tultuani. Ei siis ihme, ettei minusta kuulu täällä hirveästi. Snapchatissa (juttaanna) ja Instagramissa (juttaervasto) mua voi seurata reaaliajassa paremmin, jos jotakuta kiinnostaa! :)

Nyt suihkuun ja aikaisin nukkumaan!! Kuullaan <3