Näytetään tekstit, joissa on tunniste HKI. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste HKI. Näytä kaikki tekstit

4. helmikuuta 2017

BIRTHDAY! 

idkuva

"Pieni Jupeni täyttää 18v. Rakastan sinua. Onnea." -Iskä 

Iskähän sen ensimmäisenä sanoi. Jutta täyttää kahdeksantoista.  

Kyllä. Minä juuri. Höpö höpö, sanon minä. Ei se ollut äsken, kun opin lukemaan ja keräilin voikukkia naapurin nurmella. Olihan se äsken?
Eikö se ollut äsken, kun ajoin mautokortin ja opettelin ajamaan? Tai kun lähdin rippileirille ja konfirmoiduin. Olihan se äsken?  

Kaikkihan sen tietää, että 18 vuotta täyttäessä mikään ei muutu, mutta silti jotenkin kaikki muuttuu. Minun tapauksessa mikään ei muutu (yllättävää). Paitsi laillisesti Alkossa käynti ja ajokortti. Mutta niin kun elämässä ylipäätänsä.  

Olen kahdeksantoistavuotis elämäntaipaleeni aikana saanut niin upeita asioita eteeni. Olen ollut siunattu niin monella eri tavalla. Niin monessa eri paikassa ja niin monella eri ihmisellä. Olen saanut nuorena kokeilla jo omia siipiä ja astua lähemmäksi kohti unelmiani. Olen saanut kohdata vastoinkäymisiä, jotka ovat kasvattaneet minua ihmisenä fiksummaksi ja vahvemmaksi. Olen saanut opetella olemaan parempi ja kokeilla äärirajojani. Olen saanut tuntea ja nähdä. Nähdä elämän kauniita yksityiskohtia, jotka tekevät kokonaisuudesta täydellisen. Olen saanut kävellä eri mantereilla ja kuulla elämän kauniita ääniä. Olen saanut koskettaa ja tuoksutella maailman tuoksuja.  

Ja mikä tärkeintä; Olen saanut rakastaa ja tulla rakastetuksi.  

Minulle on annettu rikas ja arvokas elämä, jota ovat täyttäneet komeat veljeni ja rakastavat vanhemmat. <3

Elämä on niin kaunis. Niin kaunis, että pakahdun kerta toisensa jälkeen.  

On siis mitä hienoin päivä olla elossa. On niin hienoa nähdä tänään minulle rakkaita ihmisiä ja viettää heidän kanssaan aikaa. On niin hienoa, olla just nyt tässä.  

Mitä parasta viikonloppua teille myös. Olkaa ja nauttikaa. <3 

3. joulukuuta 2016

3 ASIAA

IDKUVA

PHOTOS BY SOFIA SALO
JACKET/2NDHAND PANTS/H&M SWEATER/CUBUS BAG/MANGO


3 asiaa, joista pidän 
  • Kotiin tulemisesta. Se on aina ihanaa! 
  • Keskusteluista ystävien ja perheen kanssa. 
  • Irtokarkeista (!!) 

3 asiaa, joista en pidä 
  • Mutteripannun tiskaamisesta. Aina yhtä "työlästä". 
  • Siitä, kun ihmiset kävelevät hitaasti edessäni. 
  • Tarkastajista. Vaikka matkakortti onkin aina mukana, saavat he pienen sydärin aikaan joka kerta, kun he julkiseen astuvat sisään.  

3 asiaa, jonka aion tehdä viikonloppuna 
  • Lähteä ulos juhlimaan! 
  • Tarkoituksena olisi kuvata video. (jännää) 
  • Lähteä hautausmaalle kävelylle.   

3 asiaa, jotka osaan 
  • Lukea ihmisiä. 
  • Kävellä koroilla. 
  • Tehdä toisen olon turvalliseksi.  

3 asiaa, joita en osaa 
  • Piirtää (ja tämä harmittaa kovasti) 
  • Laskea matematiikkaa. En vain osaa, eikä kauheasti kiinnostakaan :D 
  • Tehdä volttia jaloille, vaikka tätäkin joskus veljieni kanssa kovin hajoiteltiin.  


    29
    3 asiaa, jotka haluaisin osata 
    • Puhua montaa kieltä sujuvasti. 
    • Kaiken maailman tekniikan asiat olisi kiva handlata. 
    • Meikata! 

    3 asiaa, joita minun pitäisi tehdä 
    • Käydä ruokakaupassa (kuinka tylsää) 
    • Lukea koetulokset ja saamani kommentit niistä. 
    • Ja tehdä se video mielellään ennen itsenäisyyspäivää! 

    3 asiaa, joita stressaan 
    • Perheeni ja ystävien asioita.  
    • Kouluasioiden deadlineja 
    • Illan tulevia suunnitelmia ja niiden joustavuutta :D (olen niitä ihmisiä, jotka haluavat suunnitelman, jonka mukaan edetään, eikä mitään vekslaamista.) 

    3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan 
    • Kahvi ja kynttilät. 
    • Joulunodotus. 
    • Tärkeät ihmiset ympärillä. 

    3 asiaa, joista puhun usein 
    • Ihmisten mielestä ja käyttäytymisestä. 
    • Äidistä <3 
    • Siitä, miten elämällä on aina tapana järjestyä.  

    3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle 
    • Aamutakki ja villasukat. 
    • Mustat leveälahkeiset housut. 
    • Juhlavaatteet.  

    30

    3 asiaa, joita en pue päälleni 
    • Nahkahousut (sain jonkun näköisen yliannostuksen niistä ja en ole tänä vuonna kertaakaan pukenut päälleni). 
    • Kotelomekkoja (tässä kävi sama juttu). 
    • Bleiserit (ja sama juttu :D). 

    3 asiaa, jotka haluaisin hankkia 
    • Muutamat uudet popot. 
    • Uuden kameran. 
    • Uuden eteismaton! 

    3 asiaa, joista unelmoin 
    • Omasta yrityksestä. 
    • Lapsista ja perheestä ylipäätänsä. 
    • Arjesta jossain muualla, kun täällä. 

    3 asiaa, joita pelkään 
    • Yksin kävelemistä ulkona pimeässä ja myöhään. 
    • Kodin palamista  tai sitä, että kotiini ollaan murtauduttu (kiitos uutisten). 
    • Jollekin läheiselle tapahtuisi jotain. Kliseistä, mutta totta. 

    3 asiaa, jotka toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa 
    • Valmistuisin kunnialla lukiosta. 
    • Pääsisin valitsemalleni tielleni heti lukion jälkeen, 
    • Blogini saisi kunnon makeoverin.