12. elokuuta 2015

FIILIKSIÄ

idkuvarandom20random17
random7 random3random18random14random5random19random4



RANDOM PICTURES

Huhhuh, mikä alkuviikko takana. Raskasta on ollut, mutta niin sen arvoista. 
Aloitetaanpa ihan alusta. Eevin kanssa nautittiin toistemme seurasta sunnuntai-illalla iki ihanan Katrin kanssa. Päätettiin lähteä porukalla Mattolaiturille istumaan ja nauttimaan mielettömästä ilmasta. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja ihmisiä istui ympäri kaupunkia nauttimassa ja herkuttelemassa. Illan päätteeksi Katri kyyditsi meidän kotiini, josta jaksettiin suunnata vielä uudestaan keskustaan iltakävelylle. Oli kävely ja sen tuomat keskustelut mielettömän hyvä kokea ennen koulujen alkua. Maanantaina suunnattiin jo heti aamusta Helsinki Vantaa lentokentälle antamaan Kaisalle viimeiset halit. Oli raskas hyvästellä noin rakas ystävä, mutta irti oli päästävä ja toivottaa hyvää matkaa! Mieletöntä siitä tulee. Terveisiä siis Jenkkeihin<3 

Tiistai olikin mulle erityisen jännittävä päivä. Hermoilin edellisiltana niin paljon, että oli soitettava äidille ja itkuhan siitä tuli. Jännitys katosi yön aikana ja tiistaina olikin huomattavasti helpompi olo mennä kouluun kohtaamaan uudet haasteet. Sitä koulua on käyty nyt kokonaiset kaksi päivää ja ihan pakko hehkuttaa, mutta ALPPILA ON MIELETÖN! Jengi on niin suvaitsevaista porukkaa ja avoimia kaikille vanhoille ja tutuille. Yhtään ei pelota pienenä kulkea isojen joukossa. Päin vastoin, vanhemmat lukiolaiset ovat hyväksyneet meidät jo heti alkukättelyssä. Meillä on vaikka mitä yhteisiä juhlia ja risteilyjä tiedossa muiden lukiolaisten kanssa. Ihan mieletäntä sanon minä! 
Viikonloppuna oli tarkoitus suunnata Salon huudeille takaisin, mutta perjantaina meillä on nasujen etkot Alppilassa, joten lähdenkin vasta lauantaina.  Ensiviikon perjantaina juhlitaan sitten aitoja nasuja (!!)! Can´t wait. 

Todella väsynyt olen ja tänäänkin nukahdin heti kotiin tultuani. Ei siis ihme, ettei minusta kuulu täällä hirveästi. Snapchatissa (juttaanna) ja Instagramissa (juttaervasto) mua voi seurata reaaliajassa paremmin, jos jotakuta kiinnostaa! :)

Nyt suihkuun ja aikaisin nukkumaan!! Kuullaan <3 

4 kommenttia:

  1. I h a n a a, i h a n a a, i h a n a a.. Ihan mieletöntä lukea näitä fiiliksiä ja ihan super ihanan tunnelmallisia kuviakin ai että!! Mahtavaa että kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin!! Ikävä on sanoin kuvaamattoman suuri❤️ Ihan hirmusesti jaksamisia arjen alottamiseen Jutta, olet rakas ja ajatuksissani...❤️

    VastaaPoista
  2. Kiitos Milla, kiitos ihanasta kommentista!! Kaikki on erittäin hyvin täällä ja valehtelisin jos väittäisin, ettei mulla ole ikävä sua <3 Kyllä me varmasti pian nähdään ja olet tervetullut mun luokseni! Olet rakas ja ajatuksissani myös... <3

    VastaaPoista
  3. Kiva nähdä sulta vähän arkisempia kuviakin :) Ja kuulla perus kuulumisia :) Tsemppiä uuteen kouluun ja sen tuomiin uusiin haasteisiin :)

    VastaaPoista
  4. Kiva kuula ja iso kiitos!! Sitä tarvitaan! :)

    VastaaPoista