10. tammikuuta 2016

TERVETULOA KOTIIN, TAAS

home30
home31
home2
home17home24
idkuva

home22
home26

HOME SWEET HOME

Koti. Olen saapunut kotiin. Kolmen kuukauden jälkeen tuntuu tämä edelleen kodilta. Paikka, jossa nukahdan ja herään. Paikka minne käperryn ja piilotan itseni. Paikka, jossa kukaan ei minua näe (jos ei naapureiden ikkunoita lasketa :D). Paikka, jossa on tilaa hengittää ja ottaa aikaa. Tilaa myös toisille ihmisille. Tilaa rakkaudelle ja murheille. Paikka, joka ei hylkää, ei tuomitse. Olen paljon pohtinyt kodin merkitystä. Sitä, mistä tietää kodin olevan koti. Ja sitä, koska koti tuntuu vieraalta. Luin hiljattain hyvin koskettavan tarinan Johannan blogista. Postaus käsitteli kahta kotia. Minulla ei ole maita kahden kodin välissä, mutta toista sataa kilometriä kuitenkin. Olen siitä onnekas, että minulla on kaksi kotia. Kaksi paikkaa, jossa tunnen olevani kotona. Kaksi paikkaa, joissa saan rakentaa muistoja ja unelmoida. Kaksi paikkaa, joilla aina tulee olemaan sydämessäni erityiset paikat. Nämä paikat ovat kuitenkin hyvin erilaiset. Yhteistä niillä on vain minä. Välillä yksin ollessani, omassa kodissa (Helsingissä) tunnen olevani yksin. Myönnän, että välillä kaipaan äidin luokse. Kaipaan hänen ääntään ja esimerkkiään. Välillä kaipaan veljien riitelyä ja mielipiteitä. Kaipaan myös kodin tuoksua ja koirien kuorsaamista. Kaipaan huolettomampaa elämään. Kaipaan lapsen elämää. Kaipaan joskus niin kovin, että tekisi mieli lähteä kotiin. Salon kotiin. Sallin itselleni tuntea ikävää. Ikävä on mieletön tunne ja kertoo vaan välittämisestä. Ikävä ei saa kuitenkaan vaikuttaa elämääni ja päätöksien tekoon liikaa. Viihdyn paremmin, kuin hyvin Helsingissä. En lähtisi täältä mistään hinnasta enää takaisin Saloon. Minulla on nyt täällä uusi koti. Koti, jonka olen itse rakentanut. Ystävät, jotka ovat päässeet sydämeen asti. Kaupunki, jonka tunnen. Täällä minulla on paikka. Paikka, missä saan olla ja elää. Vaikka Salo on entistä elämääni, rakastan sitä silti. En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta totta se on. Miten en voisi olla rakastamatta paikkaa, joka rakensi minusta tällaisen, mitä nyt olen. Miten en voisi rakastaa paikkaa, joka antaa monelle rakkaalleni kodin. Paikan, jossa he nukahtavat ja heräävät. Paikka, jossa heitä rakastetaan ja he kokevat olevansa turvassa. Miten tämä paikka ei voisi merkitä minulle mitään. Se merkitsee. Ja tulee aina merkitsemään. Olen aina herätessäni niin sanoinkuvaamattoman onnellinen. Onnellinen tästä. Onnellinen maailmasta. Onnellinen kaikista ympärilläni olevista ihmisistä. Onnellinen terveydestä ja mahdollisuudesta opiskella. Onnellinen siitä kaikesta, mitä olen saanut. En edes tiedä, miten voisin pukea sanoiksi onnellisuuden tunteen. Ehkä te tiedätte.

14 kommenttia:

  1. Ompas kauniin näköinen koti!

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Hei! Sun blogi on ihan mahtava! Kiinnostaisi vaan, että kuinka moni lukee postauksiasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Erikoinen kysymys, mutta tarpeeksi :)

      Poista
  3. Rakastan sun blogia kyllä ihan hurjasti! Nykyään joka paikassa valitetaan kaikesta niin paljon, että on oikeesti ihanaa lukee sun positiivisia tekstejä ja siitä miten oot niin kiitollinen. Rakastan sitä, että täältä saan paljon enemmän inspiraatiota, kuin huippubloggaajan asukuvista. Rakastan sitä, että oot noin avoin ja sitä, että rakastat kotimaatasi, etkä valita siitä koko ajan niin kuin useimmat. Rakastuin tähän postaukseen, haha. Tosi ihanaa alkavaa viikko sulle, muista säilyttää toi huikee ajatusmaailma!

    VastaaPoista
  4. Siis niin iso kiitos Sulle<3 Kiitos myös, että luit ja kommentoit vielä tekstiin. Merkitsee tosi paljon lukea teidän ajatuksia. Kiitos hurjasti <3 Ihanaa alkavaa viikkoa myös sulle!!

    VastaaPoista
  5. Sun koti näyttää aivan ihanalta! <3 Älyttömän piristävää tekstiä myös :)

    VastaaPoista
  6. Todella kauniin minimalistinen koti :) Ihailtavan henkilökohtainen teksti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! <3 Välillä on ihan hyvä kertoa jotain henkilökohtaista... :)

      Poista
  7. Tuli kyyneleet silmiin, kirjotat hyvin :) Kiinnostais postaus susta ja Litosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana reaktio... Odotin kovin joltain sellaista reaktiota. <3
      Katsotaan teenkö meistä postausta.. ;)

      Poista
  8. Ääk kyyneleet vierii poskia myöden, IHANAA !

    VastaaPoista