SYYLLINEN TUNNE TYLSYYDESTÄ

PHOTOS BY SOFIA SALO

JACKET/ZARA SHIRT/ZARA JEANS/LEVIS SOCKS/MONKI BAG/2ND HAND SHOES/2ND HAND

Viimepäivät ovat olleet onnellisia. Kauniita arkipäiviä sateesta ja tummista pilvistä huolimatta. Viimepäivät ovat olleet rauhallisen hiljaisia. Sellaisia, että on ehtinyt pysähtymään ja kuuntelemaan. Kuullut jopa omat sydämen lyönnit ja sporan kantavan äänen ikkunoiden läpi.  

Viimepäivät ovat olleet pientä taistelua. Taistelua syömisestä, nukkumisesta, ihmissuhteista. Ja varsinkin taistelua ihmissuhteista. Oikeastaan, kun niitä ei olekaan ollut. Ihan vain kaiken kiireen ja olemattoman stressin takia.  

Eikä se oikeasti edes haittaa. Olen mennyt kuin pyörremyrsky läpi siltojen ja lumen. Pää kolmantena jalkana, ja ajatukset jossain aivan muualla, kun tässä hetkessä. Ihan todella toivonut, että jokin sovittu asia peruuntuisi, jotta saisi pysähtyä. Edes pieneksi hetkeksi.  

Ja kun tämä tilanne tulee. Ihan suunnitellusti. Onkin yksinäistä. Tylsää ja vähän lisää yksinäistä.  

Kaiken tämän tunteen lisäksi, kokee myös tarpeettomuutta ja aikaansaamattomuutta. Koska ei olekaan kahvitellut ja käynyt tilaisuuksissa. Tuntee myös syyllisyyttä. Syyllisyyttä siitä, että on joskus tylsää. Ihan kun tänä päivänä ei saisi edes olla tylsää. Saatikka tuntea tylsyyttä. 

Ihan hullua. Nykymaailma meinaan.  

Ja tämän tylsyyden keskellä olen päässyt pysähtymään. Hengittämään vähän rauhallisemmin. Nukkumaan aikaisemmin ja katsonut erilaisia keskusteluohjelmia iltaisin. Harmittaa, että olen potenut tästä huonoa omatuntoa. Huono omatunto, koska en ole ollut ns. liikkeessä ja muiden ihmisten kanssa.  

Olen kuitenkin enemmän, kun tyytyväinen, että jouduin tähän tilanteeseen. En ole tiennyt mitään parempaa, kun tulla kotiin koulun jälkeen. Istua ihan hiljaa vain ja tietää, että on jo päivästä selvinnyt.  

Lisää siis vapaita päiviä. Vapaita päiviä siitä tunteesta, että on aivan pakko mennä, koska muutkin menevät. 

Tämän tylsän viikon päätteeksi lähden kotipuolessa käymään. Ihan todella ihanaa ja kutkuttavaa. En ole vähään aikaan odottanutkaan mitään näin kovin. Kiva päästä kotiin ja Äidin luokse. Kiva (siis todella kiva) nähdä ystäviä ja päästä vaihtamaan kuulumisia. Kiva päästä myös omasta kodista ja sen tuomasta arjesta hetkeksi pakoon. 

Sitten mulla olisi vielä teille kysymys; Olen todella pitkään miettinyt videon tekemistä. Sellaista videota, jossa höpötän päivällä tulleita ajatuksia ja jaan sen teidän kanssanne.  Sellaista videota, jota ei ole liikaa muokattu tai kuvitettu. Se on vaan sellainen, kun mitä minäkin olen.  

Miltä tämä teistä kuulostaa?