31. joulukuuta 2013

Vuoteni 2013 3/3

Huomenta ihanaiset<3
Tänään on aika näyttää loputkin menneen vuoden tapahtumat. On ollut yllättävän ihana tehdä näitä postauksia. Saanut hetken istahtaa ja vain selailla vanhoja kuvia. Muistella lämmöllä muistoja ja saanut kourallisen inspiraatiota blogin jatkamiseen. Mulla olisi blogin suhteen ensivuodelle tavoitteena se, että vähintään joka viikolle on kuvattu yksi asu. Niin että vuoden lopussa olisi 52 päivän asua kuvattuna. Onnistuukohan? 
Elikkäs, syyskuuhun jäätiin eilen.
Näistä kuvista tulee niin ihana ja hyvä olo! Kuinka joskus aurinko paistoi noin paljon ja ilman takkiakaan ei ollut kylmä. Aadan kanssa silloinkin vietettiin paljon aikaa ja kuvailtiin mun silloin uusia ruskeita nahkakenkiä. Markkinoillakin kerettiin pyörähtämään ja mahtavassa porukassa vielä. :-)
Lokakuuta kun pistin kollaasiin tajusin, että silloin otettiin eniten asukuvia. Kuinka ollakaan että jaloissa on aina mustat housut :-D Mutta kuinka inspiroivaa on omien ja muiden menneiden asukuvien katsominen.
Ja marraskuu oli yllättävän "lämmin" ja kuiva. Tykkään. Silloin käytin karvaa kaulallani ja kuvailin teille miltä huoneeni näyttää. Annun kanssa räpsittii ihan liikaa kuvia ja ostin itselleni nahkahousut. Lähdettiin myös koulun kasiluokkalaisten kanssa Helsinkiin Metsämesuille. Ihana päivä vietettiin pääosin Annun kanssa<3
Hah! Näyttääpä synkältä joulukuulta. Noh, innostuin joulukuussa käyttämään ruutuhuiviani, tanssittiin tanssiaiset ja saatiin marsun poikasia<3 Ostin myös mahtavat leopardihousut ja sain mä jonkun näköisen asunkin teille väsättyä. 
Näin... Ei ole enää montaa tuntia 2013 vuotta jäljellä, ja menen enemmän kuin innolla 2014 kohti! Tuokoon se paljon hyvää ja onnellisia hetkiä<3 
Hyvää ja onnellista uutta vuotta rakkaat lukijat<3


30. joulukuuta 2013

Vuoteni 2013 2/3

Moikkis poikkis! On aika jatkaa tänvuotisilla kuvilla samaan tapaan kun eilenkin.
Jäimme toukokuuhun...
Toukokuussa otettiin profiilikuvia, syötiin ensimmäiset mansikat Annun kanssa<3, tanssittiin tanssiaisia, ja nimen sai serkkunikin<3 Toukokuussa koko kesä oli edessä ja odotettiin malttamattomina loman alkua. 
Ja kesäkuu... Rakastan. Mökkelin joka on musta aika yllättävää, Milla pääsi ripiltä, päivittelin asukuvia, ompelin sinisen mekon, ja kuvailtiin Bedan kanssa Viron reissun jälkeen. Kesäkuussa tapahtui ja sattui jos monen näköistä, mutta siitäkin kuukaudesta selvittiin :-D
Heinäkuussa ilmat jo viileni joka näkyy kuvissa. Käytiin meikkiostoksilla, objektiivini hajosi ensimmäisen kerran (joka ei ollut niin kiva juttu) , naurettiin enemmän kuin paljon, ja ihastuttiin raitoihin<3 Muistelen tuotakin kuukautta rakkaudella.
Elokuu ei mahtunut yksiin kollaaseihin joten näitä tulee kaksi. Silloin purjehdittiin, mautoiltiin Pauliinan kanssa ja pohdittiin syvällisiä. Hassut housutkin pääsi käyttöön ja pellolla kuvattiin ilta-auringossa. Myös hommasin itselleni ikiomat boyfriendit (jota en ole kauheesti käyttänytkään).
Elokuussa myös mökkeiltiin Matiaksen mökillä vaihteeksi mahtavassa seurassa. Päivänasuista ei ollut pulaa myöskään silloin ja käytin mekkoja enemmän kuin koskaan. Helsinkiin lähdettiin Aadan kanssa ja se olikin yksi unohtamattomista reissuista<3 Elokuu oli varmasti "rikkain" kuukausi. Voisinpa palata siihen joku päivä...
Palataan loppuvuoteen pian!

29. joulukuuta 2013

Vuoteni 2013 1/3

Heissan! On varmaan aika massa juttu tehdä kooste menneestä vuodesta, mutta halusin tämän tiivistelmän nyt tehdä koska ensimmäinen kokonainen vuoteni bloggaajana on kohta takanapäin. Mutta asiaan. Aloitetaan ihan ensiksi tietysti tammikuusta...
Tammikuussa postailtiin asukuvia ja kahviteltiin silloin uudessa Cafe Maussa<3
Voi että, tuntuu että hiustenvärjäämisestä on jo ikuisuus, mutta sehän tapahtui tänä vuonna... No Helmikuussa juhlittiin mun synttäreitä, värjättiin hiuksia, käytettiin vihreitä housuja, ja katseltiin Wanhoja. 
Oih, maaliskuu. Aada käväisi Lontoossa ja hankki ripsenpidennkset<3 Myös Iiris pääsi ripilti ja räpsittiin Millan kanssa mun asukuvia. Maaliskuussa aurinkokin pilkahti ja mieli oli korkealla!
Ja rakas huhtikuu... Yksi parhaimmista kuukausista, koska silloin käytettiin ohutta takkia, hiukset alkoi vaalentua. pakattiin laivalle ja köllöteltiin Aadalla! Laivamatka oli kyllä parhaita muistoja jota tulen ehkä koskaan saamaan. Toivottavasti tulevana maaliskuuna saadaan taas pakata laukku laivaa varten<3
Jatketaan loppuvuotta myöhemmin :-)

26. joulukuuta 2013

Minun jouluni


Heij Ihanat! Onko selvitty joulusta (tosin astetta isomman vatsan kanssa)? Mä olen ainakin selvinnyt, ja jouluruokaakin mahtuisi massuun vielä. Olen meinaan kaksi kertaa sitä syönyt. Mun aatto meni Joulukirkossa ja mummilla syödessä. Joulupäivän chillailin kotona ja tänään Tapaninpäivänä oltiin taas mummilla syömässä, mutta isomman sakin kera. Illalla Aada tuli meille ja laitettiin kirppisvaatteita esille. Laiteitaan meinaan pöytä parin viikon päästä radiokirpparille. Siitä lisää myöhemmin! :-) 


Huomenna ajattelin mennä serkkutyttöni kanssa ulkoilemaan (jos sää niin sallii) ja lauantaina lähdetään Bedan kanssa Turkuun alennusmyynteihin. Ketkä lähdössä myös? Sunnuntaina nokkani suuntaa Helsinkiin ja maanantaina tai tiistaina tulen kotiin.
1. Mulla oli Annun antama kaulakou päällä kun mentiin joulukirkkon. Ihana. Kiitos<3 2.Tänään päällä, ja menossa mummille. Olin ollut myös kiltti, koska lahjojakin sain jouluna, ja vielä ihan mukavia sellaisia. Kaikkea tarpeellista eikä mitään ylimääräistä sälää. Tiesin kyllä oikeastaan kaikki lahjani, joka latisti vähän tunnelmaa. Syy miksi en tänävuonna nauttinut suuresta lahjavuoresta on se, että mun suurin lahja on mautokoulu joka alkaa 16.1. Olen niin innoissani että tuskin pysyn housuissani.  Nyt jatkan kaakaon juomista, joten heippa ja palaillaan<3