30. marraskuuta 2013

Kurkistus huoneeseeni--->

5641732
Heissan kaikki!
Mun huone sai pientä lisäystä viime viikonloppuna. Tuotiin iskän kanssa sinne vaaterekki, pari koria ja matto. Huone muuttui heti paljon lämpimämmäksi. Oma huone on mulle aika tärkeä juttu. Mä vietän siellä paljon aikaa vuorokaudessa. Se on se paikka, jossa herään ja jossa nukahdan. Se paikka, jossa paha olo on sallittu. Se paikka, jossa ei häpeä olla oma itsensä. Se paikka, jossa kuulee vain itsensä. 
Mä omistan paljon kauniita vaateita ja ne ei pääse oikeuksiinsa mun ja veljeni yhteisessä vaatehuoneessa. Sieltä käsin niitä ei nää eikä välttämättä edes muista mitä vaatteita on olemassa. Se onkin yksi iso syy miksi halusin vaaterekin. Niin kaunis ja yksinkertainen. Sopii huoneeni tyyliin paremmin kuin hyvin. Mä olen odottanut jonkin aikaa valoisia päiviä jotta saisin kuvia ottettua, mutta puoli neljän jälkeen ei voi edes haaveilla kuvien ottamisesta sisällä tai edes ulkona. Täytyy laittaa blogin puolelle kuvia koko huoneesta, niin hahmottuu teillekin missä mä oleskelen. 
Mä olen saanut hyvin joululahjoja ostettua ja jotain kivoja juttuja itsellekin. Tämä päivä menee kotona chillatessa, ja iskä ja veli menikin hakemaan yhtä pientä juttua meille kotiin. Ehkä kuulette siitä vielä myöhemmin ;) Perjantai meni myös mukavissa fiiliksissä Emman kanssa ja illalla kävin piiitkästä aikaa Lauran luona kahvilla<3 Olikin jo ikävä. Huomenna olenkin taas vaihteeksi Robertilla eli Halikkoon siis---> 
Eiköhän siinä tullut tärkeimmät kuulumiset. Ihanaa viikonloppua kaikille<3

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Mistä nuo henkarit on ostettu?:)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, melkein vuoden vanha postus. Henkarit ovat peräisin iskältä. Pesulahenkareita kuulemma :-)

    VastaaPoista