1. elokuuta 2016

VUOSI HELSINGISSÄ

home29home34
idkuva
home31
home44
home33 home20home39home24home41home11

HOME
PHOTOS BY ME



Tasan vuosi sitten astuin isojen pahvilaatikoiden kanssa kotiini.  


Koti näytti silloin puhtaalta ja tuoreelta. Tuntui niin uudelta, mutta kuitenkin niin vanhalta. Vanhat valkoiset ovet aukenivat, kun astuin sisään. Tiesin, että täällä aion olla vielä pitkään. Kaupungin äänet toivottivat minut tervetulleeksi ja kesän lämpö teki minut hyvin onnelliseksi. 


Pikkuhiljaa tavarat löysivät oman paikkansa. Pikkuhiljaa minä löysin oman paikkani. Ja niin kaikki asiat loksahtivat omille paikoilleen. Kuin kauniista sadusta.  


Tämä vuosi on ollut jotain sellaista, mitä en osaa edes sanoin kuvailla. Ei ole oikeita sanoja kuvailemaan vuottani Helsingissä. Ei ole myöskään sanoja kertomaan, miten paljon olen oppinut –niin itsestäni, kuin kanssaihmisistä.  


Odotuksen olivat korkealla ja ajatukset Helsingistä aika suppeat. Silti odotin innokkaana, mitä Helsingillä on minulle tarjottavana.


Niin kun arvata saattaa; olihan Helsingillä tarjottavaa. Aika paljon enemmän, mitä osasin edes kuvitella. Sellaisia asioita, mitä en edes tiennyt olevan olemassa.  


Ympärilleni olen saanut toinen toistaan upeampia ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat saaneet minut lähtemään mukavuusalueeltani kohtaamaan uusia tilanteita. Ihmisiä, joiden kanssa tunnen olevani hyvin arvokas ja rakastettu. Ihmisiä, jotka ovat opettaneet kiitollisuutta ja armoa. Opettaneet minulle kuinka rakastaa muita ja ennen kaikkea itseäni.  


Heistä kaikista olen niin kiitollinen. Olen niin onnellinen. Olen niin siunattu.  


Myöskään tällä hetkellä en voisi olla ylpeämpi itsestäni ja päätöksistäni. Olen niin mielettömän ylpeä, että tein ison valinnan jo niin nuorena. Uskalsin lähteä ja kokeilla. Uskalsin unelmoida ja ottaa riskejä.  


Ja niin teen edelleen. Unelmoin ja otan riskejä. Tavoittelen korkealle ja annan unelmien viedä minua.
Tiedän, että minua seurataan ja vahditaan. Tiedän, etten ole yksin. Monta suojelusenkeliä on matkassa mukana. Ja hyvä niin.  


Silmästäni valuu kyyneleitä, kun ajattelen, kuinka onnellinen olen. Olen ollut koko vuoden. Siitä päivästä lähtien, kun muutin. Se oli tähän astisen elämäni onnellisin päivä. Ja tämä vuosi on ollut elämäni onnellisin vuosi. Asiat ovat aidosti hyvin ja hienosti. Täytyy muistaa kiittää jokaisesta päivästä, minkä saamme olla täällä. 


Muistakaa tekin olla kiitollisia.  


Ja sitten haluan vielä sanoa jotain kahdelle rakkaimmalle ihmiselle maanpäällä; 


Olen niin sanoinkuvaamattoman kiitollinen teille molemmille. Te jaksoitte uskoa minuun ja unelmiini. Te jaksoitte seistä rinnalla ja ottaa vastaan kaiken -niin risut, kuin ruusutkin. Te luotitte minuun niin paljon, että uskalsitte päästää irti. Päästitte irti, jotta minä saan lentää. 

Lentää unelmiini.  


Ja tällä hetkellä ihailen teitä. Ihailen rohkeuttanne ja pyyteetöntä rakkauttanne. Voi kuinka onnelliseksi tunnen itseni saadessani teidät vanhemmikseni. 

Äiti & Iskä. Rakastan teitä niin paljon.
Nyt on ensimmäinen vuosi taputeltu Helsingissä. Loppuelämä vielä jäljellä.

29. heinäkuuta 2016

T H E  G R E E N  B A G

v21v19
v2
V31
idkuvav13
V29
v9V33

PHOTOS BY SOFIA SALO
NAILS/ LEBLANK
DRESS/ZARA SHOES/ZARA BAG/2ND HAND

En tiedä, mikä tässä laukussa on, mutta se iski mun silmääni -heti kun näin sen. Sen pieni ja pirteä olemus herätti minussa mielenkiinnon. Monen monta asuyhdistelmää iski mieleeni ja niin tämä pienokainen lähti kotiin. Hintaa laukulla oli muutama hassu euro. 

Laukku on pysynyt matkassa mukana koko viime ja tämän viikon. Antaa ihanan pirteän olemuksen niin asuun, kuin minuunkin. Ja vaikka vihreä ei ole ainakaan ennen ollut yhtään minun  juttuni, tuntuu se silti todella tutulta ja omalta. 

Mulla on ollut taas monta ihanaa ja aurinkoista päivää takana. Olen saanut olla ja nauttia. Hymyillä ja iloita. Olen saanut olla onnellinen ihan juuri niistä pienistä hetkistä, jotka rakentavat päivän <3

Aurinkoista  loppuviikkoa <3

26. heinäkuuta 2016

LÖYLY

l31l18l27l16
l25
l22l28l26
l30
idkuva

LÖYLY

No nyt tuli paljon sekalaisia kuvia eilisestä illasta. Harvemmin jaan tänne mitään tälläistä, mutta toisaalta kiva jakaa jotain muuta.

Päätimme lähteä  tyttöjen kanssa katsomaan miltä kesän puhutuin paikka näyttää. Ja näyttihän se aika mielettömältä. Viihdyttiin terassilla monta tuntia kahvia juoden ja nauraen. Oli kyllä aivan ihana kesäilta auringon alla <3 Näitä hetkiä on aivan ihana muistella talven pimeinä aikoina.

Eikä kyllä Löyly ollut millään tavalla pettymys. Niin viimeiseen asti mietitty ja rento fiilis valtasi koko mestan. Ihmisiä riitti ja ruoka oli hyvää. Kahvikin oli todella kohtuun hintaista. On aina ihanaa löytää Helsingistä "halpaa" kahvia... :D

Tänään otamme Reetan kanssa suunnaksi Suomenlinnan. Helsinki Fashion Week on tänään viimeistä päivää meneillään. Olen enemmän, kun innoissani. Meitä on tänään myös siunattu mielettömän hyvällä ilmalla. 

Aivan ihanaa alkanutta päivää teille <3

21. heinäkuuta 2016

C O F F E E

c14c20c7c17
c18 IDKUVA
c21c6

PHOTOS BY SOFIA SALO
JACKET/ZARA SHIRT/2NDHAND PANTS/ZARA SHOES/MONKI GLASSES/RAYBAN FANNY PACK/CALVINKLEIN

Aivan ihanaa torstaita teille!

Vähän ollut hiljaista blogin puolella mutta sitäkin enemmän elämää sen ulkopuolella.

Mulla on ollut hyvin nautinnollinen ja aikaansaava viikko takana. Olen nauttinut ja ottanut kesästä kaiken irti. Nauttinut niin säästä, kuin uusista ja vanhoista ystävistä. 

Vietin viikon myös Salossa ja kotiuduttuani sieltä tänne takaisin olen vain mennyt eikä meinannut. 

Kohta tämä tyttö lähtee tyttöjen kanssa kahville ja nauttii ilta-auringosta. Eilen meni sen verran myöhään, että tänään aikaisin nukkumaan :D

Asusta sen verran, että olen todella mukavuudenhaluinen nykyään pukeutumisen suhteen. Mukavat vaatteet pitää olla, jos lähtee ulos. Tämä asu toimii hyvin kaupungilla, kuin kotonakin. Hauska yksityiskohta  myös laittaa samaan kuosiin sopiva donitsi. 


Nauttikaa <3 Ollaan kuulolla.