Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnellinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste onnellinen. Näytä kaikki tekstit

4. helmikuuta 2017

BIRTHDAY! 

idkuva

"Pieni Jupeni täyttää 18v. Rakastan sinua. Onnea." -Iskä 

Iskähän sen ensimmäisenä sanoi. Jutta täyttää kahdeksantoista.  

Kyllä. Minä juuri. Höpö höpö, sanon minä. Eikö se ollut äsken, kun opin lukemaan ja keräilin voikukkia naapurin nurmella. Olihan se äsken?
Eikö se ollut äsken, kun ajoin mautokortin ja opettelin ajamaan? Tai kun lähdin rippileirille ja konfirmoiduin. Olihan se äsken?  

Kaikkihan sen tietää, että 18 vuotta täyttäessä mikään ei muutu, mutta silti jotenkin kaikki muuttuu. Minun tapauksessa mikään ei muutu (yllättävää). Paitsi laillisesti Alkossa käynti ja ajokortti. Mutta niin kun elämässä ylipäätänsä.  

Olen kahdeksantoistavuotis elämäntaipaleeni aikana saanut niin upeita asioita eteeni. Olen ollut siunattu niin monella eri tavalla. Niin monessa eri paikassa ja niin monella eri ihmisellä. Olen saanut nuorena kokeilla jo omia siipiä ja astua lähemmäksi kohti unelmiani. Olen saanut kohdata vastoinkäymisiä, jotka ovat kasvattaneet minua ihmisenä fiksummaksi ja vahvemmaksi. Olen saanut opetella olemaan parempi ja kokeilla äärirajojani. Olen saanut tuntea ja nähdä. Nähdä elämän kauniita yksityiskohtia, jotka tekevät kokonaisuudesta täydellisen. Olen saanut kävellä eri mantereilla ja kuulla elämän kauniita ääniä. Olen saanut koskettaa ja tuoksutella maailman tuoksuja.  

Ja mikä tärkeintä; Olen saanut rakastaa ja tulla rakastetuksi.  

Minulle on annettu rikas ja arvokas elämä, jota ovat täyttäneet komeat veljeni ja rakastavat vanhemmat. <3

Elämä on niin kaunis. Niin kaunis, että pakahdun kerta toisensa jälkeen.  

On siis mitä hienoin päivä olla elossa. On niin hienoa nähdä tänään minulle rakkaita ihmisiä ja viettää heidän kanssaan aikaa. On niin hienoa, olla just nyt tässä.  

Mitä parasta viikonloppua teille myös. Olkaa ja nauttikaa. <3 

15. lokakuuta 2016

Ylipitkät hihat

2535idkuva27
29 13
31 42

PHOTOS BY MERI LUUKKANEN
SHIRT/ZARA PANTS/H&M SHOES/ADIDAS BAG/MANGO


"Jännittäviä, isoja ja leveneviä hihoja hämmästeltiin katumuotikuvissa ja muotiblogeissa. Yksinkertaisimmillaan hihat ovat somasti ylipitkät ja niissä on levenevät hihansuut."
Tyyli.com

Hei pitkästä aikaa! Melkein kaksi viikkoa ollaan eletty hiljaisuudessa. Täällä ollaan taas onneksi normaaliin tapaan.  

Olette varmasti törmänneet tähän trendiin. Ylipitkät hihat ovat olleet mielessäni jo jonkun aikaa, mutta ei trendi ole saanut minun puolestani tuulta purjeisiin. Eilen jostain syystä nämä hihat puhuttelivat ja muodostin asun niiden ympärille. Kokonaisuus näin jälkikäteen miellyttää silmää vielä enemmän.  

Enemmän hihoja siis jatkossa! 

Mutta, mitä tulee syksy- ja talvipukeutumiseen, olen vähän hukassa.  

Aluksi pukeutuminen näin syksyisin innostaa ja pää on täynnä inspiraatiota tulevia kylmiä ilmoja varten. Muutamat hassut sadepäivät se kestäköön ja sitten se loppuu.Inspiraatio meinaan. Ilman kylmenevät päivä päivältä ja kaapissa möllöttää samat lämpimät vaatteet. Villapaitoja, farkkuja ja kaulahuiveja.  

Pakko jo siis myöntää, että vaikka talvi ei ole edes vielä alkanut, olen jo aivan kyllästynyt villapaitoihin ja pitkiin housuihin. 

Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta viimepäivinä on villapaita vedetty päälle jo useamman kerran ja villakangastakkia olen käyttänyt illalla Alepaan mennessäni. On jo niin pirun kylmä.  

 Jostain syystä, tämä aika vuodessa on todella vaikeaa pukeutumisen kannalta –ainakin minulle. Ja jos yhtään minua tunnet, tiedät että kylmä ei minua inspiroi. Missä on lämpö ja paljaat sääret? Auringon valo aamuisin ja vihreät lehdet?  

Eilen oli päivistä kylmin. Ainakin tuntui siltä. Kylmästä viimasta ja ihmisjoukosta huolimatta lähdettiin Merin kanssa kuvailemaan. Olikin todella virkistävää, kun kameran takana olikin joku toinen. Erittäin onnistunut kuvaussessio takana ja innolla odotan, jos saisin tuon upean naisen kameran taakse uudestaankin! 

Mulla alkoi eilen myös syysloma. Pitkään ja hartaasti sitä ollaankin jo odotettu.  
Hyvin tyypillisesti olen siis ensimmäisenä loma-aamuna herännyt 06.42. Eikä kyllä haittaa yhtään. Kynttilävalossa, aamukahvi kädessä ja hiljaisessa kodissa on ollut ihana herätä. Jopa niin ihana, että mielellään herään huomennakin yhtä aikaisin. 

Tästä ei voi tulla muuta kun kaunis ja onnellinen päivä.  
Ihanaa viikonloppua Teille <3

4. syyskuuta 2016

JOKAPOIKA

mmm34
mmm13 mmm42
mmm45 mmm41idkuvammm33

PHOTOS BY SOFIA SALO
SHIRT/MARIMEKKO -JOKAPOIKA PANTS/ZARA SHOES/ZALANDO GLASSES/VASUMA

Ei varmasti ole keneltäkään suomalaiselta jäänyt epäselväksi, mikä on Marimekko. Uskon myös, että jokainen on jossain lauseen yhteydessä kuullut sanan Jokapoika. Ja sehän tarkoittaa tietysti Marimekon vanhinta paitaa. 

Muistan pienempänä Äidin käyttäneen Marimekon yöpaitaa, joka oli jo kulahtaneen vanha. Marimekon verhot koristivat myös keittiömme ikkunaa ja Marimekon astioita löytyi jos jonkin näköistä. Suihkun jälkeen äiti peitteli meidät Marimekon pyyheliinoihin ja Iskä kulki Marimekon vaaleansinisessä kylpytakissa. 

Niin se Marimekko näkyi kodissamme sen enempää sitä miettimättä. Unikkokuosia tuli ovista ja ikkunoista ja Marimekon vaatteet eivät yhtään mielyttäneet tämän tytön silmää. Näin Marimekossa vain vanhempia naisia -vailla mitään ideaa omasta pukeutumisesta. 

Nyt näin myöhemmin aikuisuuden kynnyksellä ja omaa tyyliä etsineenä olen löytänyt jälleen Marimekon. Enkä vain pyyhkeiden ja astioiden kautta, vaan vaatteiden. 

Marimekon tyylisuunta on muuttunut pienen hetken sisällä. Uuden luovan johtajan Anna Teurnellin ansiosta on Marimekolle puhaltanut uudet tuulet ja toivo siitä, että  pian se tulisi maailman tietoisuuteen. 

Ja tämän myötä Marimekko on löytänyt minut. Houkutellut minut. Ja antanut parastaan. 

Ainakin tämä klassikko Jokapoika-paita on aivan yksi lemppareistani. Ja uudessa mallistossa Marimekolla on aivan mielettömän kauniita ja ajattomia vaatekappaileita. On aivan mieletöntä, että Marimekko on taas in (ainakin meidän nuorten keskuudessa) ja tekee kovaa työtä edetäkseen maailmalle. 

Minä ylpeänä haluan kantaa Marimekkoa ja viedä sitä eteenpäin. Innoittaa muitakin käyttämään Marimekkoa ja yhdistelemään sitä omaan tyyliin. 

Ja nyt kun tämä kyseinen paita on aivan lemppari ja monen monta asuideaa olen sen ympärille kehitellyt, kysynkin teiltä, olisiko teillä mielenkiintoa nähdä minkälaisia asukokonaisuuksia Jokapoika-paidan ympärille pystyn luomaan? 

Aivan ihanaa sunnuntaita teille kaikille. 

<3 






22. elokuuta 2016

MY HOME

j9j17
j18
j16idkuva
j20 j15j6

HOME
PHOTOS BY ME

Mistä minun koti on tehty? 

Kotini on tehty natisevasta lattiasta, valkoisista puuovista ja isosta ikkunalaudasta.  

Mistä minun koti on tehty? 

Kahvin tuoksusta, kaupungin äänistä ja esteettisestä ympäristöstä. 

Mistä minun koti on tehty? 

Turvasta, rakkaudesta ja onnesta.  

Siitä on minun koti tehty.  

Jo kesällä minuun iski pieni sisustuskärpänen. Se kärpänen on pörrännyt tässä jo jonkun aikaa, kunnes sain vihdoin laitettua pesän uuteen uskoon.  
Koti on minun peilikuvani. Se näyttää ja tuoksuu minulta. Sieltä pystyy aistimaan ajatukseni ja suunnitelmani.  




Se on myös paljon muuta. Vaikka pieni yksiö onkin vain minun kotini, on se aika-ajoin myös isoveljeni ja monen ystäväni koti. En tarkoita, että täällä yöpyy joka päivä minun lisäkseni joku, vaan tarkoitan sitä, että kotini on aina avoin ihmisille ketä rakastan.  



Kotini on paikka, jossa juhlitaan onnen hetkiä ja turvapaikka ahdistuksen tullen.  



Pitkään kuitenkin koti ei ole oikein näyttänyt minulta. Ei edes tuntunut.  



Kun valkoinen matto ja uudet verhot pääsivät paikalleen, tiesin juuri niiden puuttuvan täältä. Vielä kasa muotilehtiä isän mielestä ruman penkin päälle (ja vähän sen alle) ja uusi viherkasvi peilin viereen. Johan alkoi tuntua kodikkaalta.  



Isoin juttu taisi olla kuitenkin taulut seinällä ja Mummun vanhat ja värikkäät emalikattilat kaappien päällä.  



Mummun vanhat tavarat kodissani ovat olleet kaikkein merkittävimpiä juttuja. Kaikki astiani ovat hänen vanhat ja rakastan niitä yli kaiken. Muutama puinen jakkara ja vielä vanha valkoinen arkku peilin alla. Haarukat ja veitset huokuvat vanhaa aikaa. 

Mummun vanhasta riipuksesta on tullut myös lempi kaulakoruni (vaikka kaulakoruista en ennen ole välittänytkään). Riipus on riippunut Mummun kaulassa jo silloin, kun he Pappani kanssa menivät naimisiin. <3  



Kaikkea vanhaa sekoitettuna Äidin vanhoihin vinyylilevyihin ja muotilehtiin.  
Siitä on minun koti tehty. 

26. heinäkuuta 2016

LÖYLY

l31l18l27l16
l25
l22l28l26
l30
idkuva

LÖYLY

No nyt tuli paljon sekalaisia kuvia eilisestä illasta. Harvemmin jaan tänne mitään tälläistä, mutta toisaalta kiva jakaa jotain muuta.

Päätimme lähteä  tyttöjen kanssa katsomaan miltä kesän puhutuin paikka näyttää. Ja näyttihän se aika mielettömältä. Viihdyttiin terassilla monta tuntia kahvia juoden ja nauraen. Oli kyllä aivan ihana kesäilta auringon alla <3 Näitä hetkiä on aivan ihana muistella talven pimeinä aikoina.

Eikä kyllä Löyly ollut millään tavalla pettymys. Niin viimeiseen asti mietitty ja rento fiilis valtasi koko mestan. Ihmisiä riitti ja ruoka oli hyvää. Kahvikin oli todella kohtuun hintaista. On aina ihanaa löytää Helsingistä "halpaa" kahvia... :D

Tänään otamme Reetan kanssa suunnaksi Suomenlinnan. Helsinki Fashion Week on tänään viimeistä päivää meneillään. Olen enemmän, kun innoissani. Meitä on tänään myös siunattu mielettömän hyvällä ilmalla. 

Aivan ihanaa alkanutta päivää teille <3

4. heinäkuuta 2016

SNAPCHAT

eevi6idkuvaeevi7IMG_5610


SNAPCHAT
JUTTAANNA

Sain viikonlopuksi kaikkein parhaimman vieraan; Eevin <3 Siitä olikin jo tovi vierähtänyt, kun Eevi on täällä mun luona vieraillut. Vaikka viikonloppu menikin silmissä, oli se niin energiaa antavaa ja voimaannuttavaa. 

Ollaan naurettu niin, että poskiin sattuu. Halattu niin, että vatsassa tuntuu. Juteltu, kuin ei oltaisi koskaan juteltu. Juhlittu, kuin ei oltaisi tiedetty huomisesta. Ja vain rakastettu, niin kuin aina ennenkin <3 

Nyt on energiaa tulevaan viikkoon! Mun maanantai alkoi kevyellä 11km lenkillä. Eihän tästä voi tulla, kun voimakas viikko, vai mitä? 

Viikonloppuna on taas yksi kesän kohokohdista, nimittäin Hangon Regatta. Sinne suuntaamme Reetan kanssa lauantaina. En malta odottaa.

Ps. Mun touhuja voi ja kannattaakin seurailla Snapchatin puolella ihan reaaliajassa. Snäpissä mut löytää nimimerkillä; juttaanna. 

Aivan ihanaa ja aurinkoista viikonalkua <3 

24. kesäkuuta 2016

MUSIKHUSET

musiikki50musiikki48musiikki43musiikki41musiikki44musiikki39musiikki49musiikki46musiikki4

PHOTOS BY SOFIA SALO 
DRESS/MANGO 

Ei ihan vastaa kuvien tunnelma tähän tunnelmaan missä olen nyt. Mekko on vaihtunut housuihin ja villapaitaan. Korkokengillä ei tallustella vaan lämpimillä villasukilla. Ei stressiä, ei kiirettä, ei murheita.  

Nyt ollaan virallisesti landella juhlistamassa juhannusta. Ihan huikealla porukalla taas jälleen. Ei voi olla muuta kun hyvä fiilis tulevasta viikonlopusta.  

Alkuperäinen tarkoitus oli jäädä Helsinkiin. Olisin ehkä jopa kaivannut aavekaupungin tunnelmaa, mutta sitten kaikki muuttui. Jälleen. 

Ja nyt löydän itseni Heinolasta. Keskellä peltoja ja metsiä. Keskellä hyttysiä ja ruoan tuoksua.  
Asusta sen verran, että kyseinen mekko on Mangosta ostettu liivi. Toimii muutaman hakaneulan kanssa loistavana mekkona. Eipä kyllä musiikkitalo toiminut kauhean huonona kuvauslokaationakaan.  

Ensiviikolla kuullaan toivottavasti enemmän. Nyt jokainen nauttimaan keskikesän juhlasta ja tunnelmasta. Lupasin itselleni pistää koneen kiinni ja keskittyä kaikkeen muuhun.  
Aivan ihanaa ja turvallista Juhannusta teille kaikille <3  

1. toukokuuta 2016

PERFECT LEATHER JACKET

takki16idkuvatakki15takki10

PHOTOS BY SOFIA SALO
JACKET FROM ZARA

En tiedä johtuuko se keväästä vai kohta koulun loppumisesta, mutta olen äärettömän inspiroitunut.

Kaikki lähti oikeastaan siitä, että viimeviikolla päälleni pääsi isoveljen iso nahkatakki. Tuli sellainen olo, että pakko tälle maailmalle on näyttää missä mennään. Tuli mieletön tarve saada joku vaate, joka on erilainen muihin mun vaatteisiin verrattuna. Inspiroituneena lähdin eilen kaupungille yksin ja löysin tämän takin. En tiedä mikä siinä oli, tai oikeastaan tiedän; KAIKKI. Se oli juuri sitä, mitä lähdin etsimään. Jotain ihan muuta. Jotain värikästä. Jotain rohkeaa. Jotain uutta Juttaa. 

Kaunis sininen nahkatakki on päätynyt kodissani seinälle roikkumaan. Sen kauneus taisi ihan sokaista mut aamulla (:D). Niin kaunis se on. 

Ja taitaa tämä sopia aika hyvin Vapun tunnelmaan; ainakin väriltään. 

Ollaan saatu Helsingissä nauttia mielettömistä Vappusäästä. Aurinko porottaa täydeltä taivaalta ja kaupunki on täynnä ihmisiä. 

Eilen sain otettua kuvia, mutta jostain syystä  ne ei siirtynyt mun koneelle. Kuvat jäi siis jakamatta eilen illalla. Vietettiin kuitenkin mukava ilta tyttöjen kesken ja lähdettiin myöhemmin keskustaan. Aika rauhallinen, mutta todella kiva vappu takana. Enkä voi valittaa oikeastaan mistään. 

Hyvin onnellinen ja inspiroitunut olo. Ihanaa sunnuntaita teille <3