12. marraskuuta 2016

21 + 1 FAKTAA MINUSTA

DSC_7022-Edit-

  • Olen, kuin äitini. Ja tämä todella kauniilla tavalla, jos näin voisin sanoa. Eräs ilta katsoin itseäni peilistä -päälläni oli valkoinen kylpytakki, kädessäni oli veteen keitetty sokeriton kaakao ja jalassani villasukat. Ikkunalaudalla koristi kolme kynttilää ja tukkakin oli hieman märkä. Istuin täsmälleen samassa asennossa sängyllä kone kädessä, kuin äitini. Ihan nauratti. Nauratti ja itketti. Näin selkeästi äidin peilistä ja silloin iski ikävä.  

  • Minulla on aina kotona villasukat. Tämä johtunee siitä, että varpaani jäätyvät helposti. Toinen syy on myös se, etten siedä koskea paljailla jaloilla esim. murusia tai hiekan kiviä. En tiedä mitään pahempaa.  

  • Kuivaan hiukseni aina heti suihkun lkeen. Kyllä, tiedän, että ei kannattaisi, mutta tämä taitaa johtua 
    myös yliherkkyydestä (niin kuin edellinenkin). En voi sietää märkää tukkaa ja sen kanssa hengailua 

  • Rutiinit ovat minulle kaikki. Jopa yksi selvännäkijä kehotti minua päästämään jostain rutiineista irti. Olen toiminut kehotuksen mukaisesti ja vähän rentoutunut. Myönnättäkööt, että ei se silti kauhean helppoa ole ollut. :D 

  • Kotona minulla on aina kotivaatteet päällä. En tiedä mitään inhottavampaa, kun kireät vaatteet himassa.  

  • Vaatekaappini on iso kaaos. Vaikka muu kämppä on aina todella siisti ja tykkään pitää sitä siistinä, jostain syystä vaatekaappi ei ole yhtä loistavassa kunnossa.  

  • Rakastan irtokarkkeja. En rehellisesti edes herkuttele millään muilla kun irtsareilla! 

  • En käytä lähes koskaan rintaliivejä. Kyllä, kuulitte oikein. On paljon vapaampi fiilis ilman liivejä. Totta kai kaikki yläosat eivät näytä yhtä skarpeilta ilman liivejä ja silloin käytän totta kai. Mutta muuten ilman liivejä mennään!  

  • Teen kaiken hyvin tietoisesti. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, etten koskaan unohda asioita mihinkään ja muistan aina mistä kaikki löytyy. Edes hanskat ei pääse hukkumaan.  

idkuva

  • Kiinnitän huomiota erityisen tarkasti ihmisten tekemisiin ja siihen mihin he mitäkin laittavat yms. Esimerkiksi tänään ollessamme kahvilla äitini ja ystäväni Adan kanssa huomasin Adan etsivän taskuistaan puhelinta. Hän pelästyi, että oli kadottanut sen, kunnes sanoin, että "Sinähän laitoit sen jo reppuusi tultuasi tähän." Siellähän se oli, niinpä niin.  

  • Olen super laiska niissä asioissa jotka liittyvät terveyteeni. En jaksa (ja inhoan) soittaa ja varata aikoja. En vain kerta kaikkiaan koe tätä mieleiseksi. Nytkin on hammaslääkärille soitettava yms. Eikä voisi vähempää kiinnostaa.  

  • Kotiin tultuani tyhjennän aina mukanani olleen laukun ja laitan sen laukkukaappiin, mikä minulla eteisessä sijaitsee. Kaikki laukkuni ovat siis tyhjiä eikä sieltä koskaan (valitettavasti) löydy mitään yllätyksiä.  

  • En ollut koskaan ennen sulattanut jääkaappia kunnes tänä kesänä. Ja pakko sanoa, että olin hyvin ylpeä suorituksestani ja jaksoinkin kertoa siitä monelle. :D  

  • Herään joka aamu noin. 3h aikaisemmin, mitä koulu alkaa, eli 2,5h lähtöä aikaisemmin. En tiedä mitään parempaa.  

  • Olen helppo ja luonteva ihmisten kanssa. Tästä kiitän kyllä vanhempiani. En vain osaa jännittää muiden kanssa olemista ja keskusteluja.  

  • Olen maailman huonoin muistamaan nimiä. Siinä missä muut tietävät näyttelijöiden ja laulajien nimet ja biisit, itse hädin tuskin muistan 5 eri näyttelijän nimeä. Biisitkin todella hakusessa. Onneksi mulla on todella hyvä kuvamuisti ja ihmisten kasvot jäävät mieleeni (välillä jopa liiankin helposti).  

DSC_6984-Edit-

  • En ole koskaan erityisemmin nauttinut saunomisesta. Nyt kuitenkin, kun saunaa ei meidän taloyhtiöstä löydy, olen alkanut kaivata saunomista.  

  • Minulla on kaksi tatuointia ja molemmilla niillä on oma tarina ja sanoma. Ensimmäisen otin tämän vuoden alussa heti 17 vuotta täytettyäni ja toisen otin kesälomalla.  

  • Iästä puheenollen, olen koko elämäni (toistan; koko elämäni) kuullut näyttäväni vanhemmalta. Jo ala-asteella luultiin minua yläaste/lukiolaiseksi. Ja edelleen sama homma jatkuu. Toivottavasti tämä kuitenkin pysähtyy muutaman vuoden päästä.  

  • En osaa pestä pyykkiä. Tai ainakin minusta tuntuu siltä. Äiti ihan varmasti osaisi paremmin. :D 

  • Olen hyvin suurpiirteinen. En yhtään pilkunviilaaja. Kokonaisuus ratkaisee. Välillä toivoisin kyllä olevani tarkempi. 

  • Vaikka taiteilijasielu olenkin (ja siksi ehkä) minulta ei löydy kaunista käsialaa. Olen perinyt käsialani täysin isältäni. Harmittaa hiukan, sillä äidilläni on todella kaunis käsiala. 


Siinä 22 faktaa minusta. Toivottavasti tykkäsitte. Aivan ihanaa viikonloppua teille <3

photos by Jarno Lindholm


8 kommenttia:

  1. Siis hähh, oletko sä 17????????????? Eikä, oon aina luullut sua 20+ -vuotiaaksi! En ainoastaan ulkonäön vaan sun koko olemuksen perusteella. Susta huokuu sellainen elämänkokemus ja lämpö, joten aina automaattisesti ajattelin sut paljon vanhemmaksi. Vautsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahah, tätä mä just sanoin :D Kiva tietää, että mainitsemasi asiat minusta huokuu, ja tunnistan kyllä ne ihan itsekseni. Joskus näinkin :)

      Poista
  2. Wau mitä kuvia, tosi kiva postaus!!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, kun kiinnostavista ihmisistä saa tietää uusia puolia, yllätyin useassakin kohdassa. Mutta kovasti tykkäsin postauksestasi, taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava juttu! Ai yllätyit? Kiva, että pidit postauksesta!! :)

      Poista
  4. Kiitos aivan ihanasta postauksesta, heittämällä mielenkiintosin koskaan lukemani faktapostaus! Koko illan oon selaillu sun vanhoja tekstejä, ja vaikutuin kovasti sun tavasta kirjoittaa niin lämpimästi läheisistäsi ja muutenkin elämänviisaasti. Pakko kysyä pystyykö suhun ottamaan jotenkin yhteyttä? Vaikutat vaan niin kiinnostavalta, omanlaiseltasi ihmiseltä, loistavalta kahvitteluseuralta! Ihanaa loppusyksyä & keep it going, näist tulee hyvä mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kommentti! Kiitos kovasti -ihan kaikista kauniista kehuistasi <3
      Muhun voi ottaa yhteyttä esimerkiksi snäpin "juttaanna" kautta tai ig directin kautta "juttaervasto" . :) Pistä ihmeessä viestiä, jos siltä tuntuu :)

      Poista