10. kesäkuuta 2016

JEANS & LEOPARD

jeans50jeans74jeans76jeans57idkuvajeans77
jeans41 jeans32jeans44jeans10
jeans45jeans53

PHOTOS BY SOFIA SALO
JACKET/2NDHAND JEANS/MONKI SHOES/NELLY SCARF/BANDANA

Hello taas! 

All jeans on ollut mieleeni jo pitkän aikaa. En ole jostain syystä löytänyt oikean värisiä ylä- ja alaosia. Nyt, ihan vahingossa Monkista ostamani alepöksyt ja kirpparilta hankkimani takki sopi täydellisesti yhteen. Ihan tuuria.  

Tuo kyseinen takki on ollut kovassa käytössä. Hintaa tällä takilla ei ollut kuin vaivaiset kaksi euroa. Sopivan rento, mutta oikein yhdistettynä sopii hienompaankin tilaisuuteen. Olen käyttänyt takkia esim. valkoisen housupuvun kanssa yhdistettynä Stan Smitheihin. Toimii todella hyvin ja antaa freshin tuulahduksen.  

Eilen sitten inspiraation iskiessä soitin Sofialle ja lähdettiin kuvaamaan. Olen nyt myös innostunut yhdistelemään erilaisia kankaita ja kuvioita keskenään. Siksi siis leopardikengät jalassa -pitkästä aikaa. Ne on jo vanha ostos. Olisikohan viime kesänä. Kyseisillä kengillä ei myöskään ollut paljon hintaa. Taisivat olla alessa.  

Tänään emme ole saaneet Helsingissä nauttia lämmöstä taikka auringosta, mutta otettiin silti ihanan Katrin kanssa suunnaksi vanha kunnon Carusel kahvila/ravintola. Suunniteltiin myös yhdessä vähän tulevaa. Toivottavasti kaikki menee niin kuin on suunniteltu
 
Kohta Lito saapuu mun luokse ja lähdetään kehittelemään jotain kivaa. Vähän taitaa ukkonen huutaa tuolla ulkona (apua). Eli jonnekin kahville siis.  

Ainiin, eilen sain Salosta muutaman ihanan naisen vieraakseni. Oli kiva nähdä teitä tytöt <3
  

Nyt ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3   

4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia taas kerran! <33

    http://www.lily.fi/blogit/outta-my-heart

    VastaaPoista
  2. Kiva yhdistelmä! :) Arvaa mistä pidän erityisesti? Sulla on jotain värillistä huulissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Haha, välillä vaihtelu virkistää! :)

      Poista