15. syyskuuta 2015

C A S U A L °

idkuvajää35idkuva
jää13
jää30jää24jää15jää32jää19jää6

PHOTOS BY VALMA SOL
JACKET/ZARA SWEATSHIRT/H&M SHOES/LEAF SKIRT/CUBUS BAG/ZARA

Hellou!
Ihanaa, ihanaa. Asukuvia jälleen. Tuntuu jopa taas ihan omalta jutulta ottaa asukuvia ja kirjoittaa blogiin. Oli niin pitkään niin hiljaista, että siihen tottui. Tuntui hassulta poseerata, saati sitten kirjoittaa ja luoda tekstiä. Nyt kun hommat taas sujuu on ihanaa jakaa omia asuja ja mielipiteitä ja tietenkin kuulumisia tänne blogin puolelle. 
Tulin juuri koulusta. Oli aika pitkä päivä, mutta hyvin mukava sellainen. Koulussa asiat rullaa ihan mukavasti eteenpäin, eikä ole mitään jännitettäviä asioita. Hieman tuleva koeviikko stressaa, mutta se mikä ei tapa niin vahvistaa! 
Asuni  kuvissa on hyvi mukava, mutta silti siisti. Musta on lukion alkaessa tullut todella mukavuudenhaluinen. Se näkyy siis kuteissa aika selkeästi. Tuota Cubuksen mustaa kotelomekkoa olen käyttänyt ihan hullun paljon. Se taisi olla koko kesän paras ostos ehdottomasti. 
Käytiin Valman kanssa Töölön jäähallilla kuvaamassa. Ihan mahtava miljöö. 

Nyt läksyjen kimppuun, juoksemaan ja sitten vielä Töölöön istumaan iltaa kera tyttöjen <3 


5 kommenttia:

  1. Hirmu simppeli mut kiva asu! Pystyn niin samaistumaan tohon mukavuudenhaluisuuteen!:D

    sofiaelizabetha.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. perfect casual look

    http://hashtagliz.com

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sofia, ja hyvä, että tiedät mitä tarkoitan :D Haha..

    Thank you Liz!! :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana asu ja ihana sinä! Hyvä, että asiat siellä rullaa hienosti, ikävä <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos Eerika, ja aivan samat sanat <3

    VastaaPoista