4. tammikuuta 2015

-

morninggg
morning13morninggmorning10
Photos by Eevi Ståhlström
Hyvää huomenta kaikki ja oikein ihanaa sunnuntaita. 
Me kotiuduttiin eilen Eevin kanssa kotiin Helsingistä, kun päätettiin tehdä pieni extempore visiitti pääkaupunkiseudulle. Aivan loistava reissu takana ja paljon naurua mukana taskuissa. Vaikka aika ei ollut kovinkaan pitkä mitä Helsingissä vietettiin, riitti se meille aivan mainiosti. Käytiin alennusmyynnit kiertämässä, ja hiukan jotain tarttui mukaan myös. 
Loma kokonaisuudessaan on ollut loistava. Olen saanut levätä ja juhlia. Rakastaa ja itkeä. Pohdiskella ja tuntea. Herätä ja uneksia. Kerrassaan mahtava!

Kiitos vielä kaikille viime vuodesta joka sisälsi paljon asioita, niin hyviä kuin huonojakin. Kiitos teille siitä, että olette pysyneet matkassa mukana. Kiitos heille jotka ovat tulleet junani kyytiin ja kiitos heille jotka junassa ovat matkanneet jo pidemmän aikaa. Muistelen vuotta 2014 lämmöllä ja suurella ajatuksella. Oli se huippu vuosi ja siksi toivonkin, että vuosi 2015 tuo mukanaan paljon uutta. Toivottavasti  vien mukanani kuitenkin vielä paljon vanhaa. 2015 tuo mukanaan paljon uusia asioita, kuten kodin, ystävät, blogijutut, lukion ja ennen kaikkea uusia ajatuksia ja tapoja elää.  Olkoon se meille kaikille rakkauden täyteläinen vuosi koristeltuna onnella<3 

Kuullaan ensiviikolla, jo arjen merkeissä :-)

4 kommenttia:

  1. Sulla on älyttömän "taiteellisia" ja inspiroivia kuvia. Suoraan kun muotilehdestä :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos ja kiva kuulla Inka:-)

    VastaaPoista
  3. Vau mitä kuvia<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista