BOMBER

PHOTOS BY VALMA SOL

JACKET / FIORELLA SHOP SHIRT / 2ND HAND PANTS / ZARA BAG / ZARA SHOES / MANGO

Huhhuh mikä viikko takanapäin. 

On ollut aika moista tunteiden vuoristorataa. On aika paljon mahtunut viikkoon itkua ja sitten onneksi aika paljon naurua. On mahtunut niin stressiä, kun hyvin nukuttuja öitäkin. 

Tällä viikolla olen taas huomannut, kuinka tärkeää on pitää itsestä huolta. Se tuppaa liian usein unohtumaan. Ja vaikka yritän aina järjestää itselleni mahdollisimman paljon aikaa, niin tällä kertaa se ei vaan riittänyt. 

Tein virheen laskelmoidessani aikatauluni ja tuloksena oli mieletön stressi ja itkupuhelu Äidille. Joskus sitä niin kovin toivoo, että Rakkaat olisivat tässä lähellä hoivaamassa ja auttamassa. 

Ehkä lähden lainaksi Äidille pian. Ihan sylin ja turvan haussa. 

Olen tällä viikolla tajunnut myös jotain aivan uutta. Kaiken sen stressin ja pahan olon keskellä vierelläni on onneksi istunut ihminen, joka on syvästi jaksanut kuunnella minua. Hän on ottanut suruni kannettavaksi ja tehnyt olostani paremman. Tässä vaiheessa olen tajunnut, kuinka arvokasta seuraa hän juuri nyt minulle on.

Luojan kiitos, asiat ovat nyt paremmassa järjestyksessä ja huomenna koittaa jo perjantai (!!)! Kaipaan lisää unta ja lepoa. Ehkä jotain asukuviakin ;)

Asusta ihan sen verran, että vihreä bomberi on ollut pelastus. Erittäin hyvä ostos, jota en ole katunut. Muut vaatteet ovatkin jo vanhoja tuttuja. 

Nyt uppoudutaan hetkeksi koulumaailmaan ja illalla lähdetään Ellan kanssa juoksemaan keskustaan. 

Ihanaa loppuviikkoa Teille <3 

FAV

WHICH ONE IS YOUR FAVORITE?

Surkean vähän asukuvia tammi- ja helmikuulta. Eiköhän pidä aloittaa panostamaan tähänkin. Ihanaa, kun kevät tulee ja siinä samalla myös inspiraatio. Blogi on näinä edellisinä kuukausina painottunut aika lailla kaikkeen muuhun, kun muotiin. Olisi kiva päästä taas pian bloggaamaan lisää muodista ja uutuuksista. 

Mikä asu on kuitenkin teidän mieleen? Itse tykkään toisesta ja neljännestä. 

Ihanaa sunnuntaita teille jokaiselle <3 

FREDAG

PHOTOS BY VALMA SOL

ELLA JA MINÄ

Melkein viikon blogi on ollut hiljaisena. Kommenttiboksissa keskustelua on käyty kiivaammin. On mieletöntä, miten postaus sai niin paljon huomiota. Olitte lähettänyt ihan mielettömiä kommentteja. NIIN ISO KIITOS SIITÄ <3 Tuon kaiken takia jaksan blogata vielä tänäänkin. On kiva höpistä täällä välillä kevyitä ja joskus sitten niitä raskaampia juttuja. Tärkeintä on kuitenkin teidän vastakaiku ruudun toisella puolella. 

Jaoin tähän nyt illalla otetut kuvat musta ja Ellasta. Vähän synkkiä, mutta musta aika mageita. Muuten aika raskas viikko takana, ja nyt on ansaittu viikonloppu edessä. Myös todella mielenkiintoisia juttuja on tapahtunut, mutta katsotaan päätyvätkö ne jossain vaiheessa ihan blogiin asti. 

Nyt jään kuitenkin venailemaan jos herra tulisi kotiin keikalta ja päästäisiin nukkumaan. Mulla on niin paljon univelkaa, ettet te tiedäkään. Onneksi ei ole mitään pakollisia menoja nyt viikonloppuna. Huomenna ajateltiin lähteä katsomaan Liton, Sirin ja Linon kanssa Biniyamin keikkaa Tavastialle. Tulee varmaan hullun siistiä. 

Iso kiitos kuitenkin kaikille kommentoijille ja lukijoille. Uskomatonta saada kunnollista keskustelua aikaiseksi. Olette niin mielettömän arvokkaita <3

RASISMISTA

Me and my love

Musta. Neekeri. 

Mitä näitä nyt on. Kuvottavaa.

En kirjoita tätä postausta sille, joka tunsi tarvetta tulla kertomaan minulle, kuinka seurustelen neekerin kanssa. En kirjoita tätä sinulle, joka ei uskonut isäni olevan ylpeä minusta, koska seurustelen NEEKERIN kanssa. 

Olet kuvottava.  

Tiedäthän, sanasi eivät mieltäni paina, sillä olen täysin tietoinen miltä kumppanini näyttää ja mikä on hänen taustansa. Tiedän myös sen, että isäni on minusta ylpeä. Niin ylpeä, että varmasti halkeaa kahtia. Rohkenen kuitenkin epäillä, että sinun isäsi ei ole sinusta ylpeä. Tai, jos on, tulee mieleeni sana kuvottavaa. Todella kuvottavaa. 

Kirjoitan tätä postausta yleisellä tasolla. Vaikka tällä viikolla tullut kommentti saikin mietityttämään, näin tänään kuitenkin vielä jotain sairaampaa. Siksi päätin kirjoittaa asiasta. 

Sinä valkoinen nainen ja mies, jotka seisoitte Stockmannin lasiovien edessä, toivottavasti luette tämän. 

Te täydellisen valkoiset nainen ja mies, varmasti Suomen kansalaiset katsoitte vierestä, kun tuore äiti lastenvaunujen kanssa kamppaili oven kanssa. Ette selkeästi kyenneet auttamaan äitiä, joka näytti hieman väsyneeltä. Kykenitte kuitenkin katsomaan kylmästi vieressä, kun tämä äiti piti ovea auki ja työnsi rattaita sisään. Kykenitte odottamaan, kunnes musta äiti sai oven auki ja lapsensa sisään. Ette myöskään halunneet auttaa häntä toisissa lasisissa ovissa vaan edelleen katsoitte vierestä. Myös oven lähellä ollut valkoinen mies katsoi halveksuvasti lasin läpi tätä mustaa äitiä, joka olisi kaivannut vain oven aukaisun. 

Olette kuvottavia. 

Olen pienestä asti ollut vahvasti rasismia vastaa. Mietinkin, että kuka ei olisi sitä vastaan. On tämä kuitenkin koskettanut minua paljon enemmän Liton tulta elämääni. Olen nähnyt maailman erilaisen ja ruman puolen. Olen nähnyt ihmisten katseet. Kuullut ihmisten ajatukset. Tuntenut heidän tuskansa. Tummien tuskan. 

Joka ikinen kerta, kun Lito kuulee rasistista kommenttia, hän ei enää reagoi mitenkään. Kysyinkin häneltä, miten et voi sanoa mitään? Eikö tuo loukkaa sinua? 

Liton vastaus oli siihen , " Olen niin tottunut tuohon". 

Niin tottunut tuohon? Miten kukaan tässä maailmassa voi tottua tuohon. Miten kukaan tässä maailmassa antaa itsensä tottua tuohon. Miten yhteiskunta antaa heidän tottua tuohon. 

Niin sairasta. 

Kaiken huippua tässä on se, että elämme vuotta 2016. Sellaista vuotta missä ollaan päästy todella pitkälle niin yhteiskunnassa, kun henkisessä minässä. Sellaista vuotta elämme, etten voisi kuvitellakaan tänä päivänä olevan rasismia. Tuollaista sanaa ei pitäisi edes olla olemassa. Miten ja miksi edelleen ihmiset pitävät tummaihoista erilaisena. Miten voi olla mahdollista, vaikka meillä tummilla, vaaleilla, latinoilla, kaakaonvärisillä,punatukkaisilla, niin vanhoilla, kun nuorillakin on kaksi kättä, kaksi jalkaa, suu, nenä ja yksi sydän. MITEN voimme pitää juuri tummia erilaisina. 

En ymmärrä. Enkä tule koskaan ymmärtämään. 

Ja jos joku kaunis päivä minulle käy mieletön onni, että saan lapsia. Tummia lapsia. Kenelläkään ei ole oikeutta kertoa heille mitä he ovat. On heidän oma tehtävänsä löytää itsensä. Ilman rasismia. 

Te lukijat ja ei lukijat. Te kuitenkin, ketkä tätä tekstiä lukevat, haluan sanoa teille, että kiitos. Kiitos, kun luitte tekstin. Kiitos kun käytitte aikaanne tämän tekstin lukemiseen. Toivottavasti herätti ajatuksia. 

Haluan vielä muistuttaa että, all colours are beautiful.