14. joulukuuta 2013

asukuvia pitkästä aikaa

534108
Heissan pitkästä aikaa!
Tässä onki viikko pyörähtänyt ilman kunnollista postausta.Mulla oli noi vaatteet torstaina päällä kun lähdettiin Annun kanssa kohti Idolsin semifinaalia. Aivan sanoinkuvaamattoman ihana ilta ja päästiinkin vasta yön pimeinä tunteina nukkumaan. Mun huonon postailemisen iso syy on ollut se, että koulussa kokeita on ollut joka päivä lukuunottamatta tiistaina. Mä olen siis vain ja ainoastaan lukenut... Mä olen tänään menossa kuuden aikaan kirkkoon joulumessuille. Ja huomenna serkkuni 2v syntymäpäiville. Ensiviikko onkin viimeinen viikko ennen joulua ja mulla on kaikki joululahjat ostettu! Viettäkäähän ihana viikonloppu murut ja kuullaan pian<3

10. joulukuuta 2013

Puhelimesta kuvia

9
Joonaspoonas/Minä viime torstaina
8
Meille on syntynyt kaksi tälläistä söpöliiniä<3/Fiilistelyä vielä
7
Luntaaaaa!!!!/Haluan ton yöpaidan !
10
Mun vaatteita vielä/Mä ja Annu reippaita koululaisia

5. joulukuuta 2013

Lunta

687
LUNTA!
Nyt se sitten tuli tänne eteläänkin. Tälläiselle lumen ja kylmän vihaajalle ihan hyvä. Meillä oli koulussa tänään perinteiset Itsenäisyyspäivätanssit. Tanssit meni paremmin kuin hyvin ja ei onneksi astuttu parin kanssa varpaille :D Mulla oli aika simppeli mekko ja ruskea vyö, kiharat hiukset ja hillitysti meikkiä. Just mun näköinen. Koulun jälkeen näin Veran ja Kaisan. Oli ihana nähdä tytöt <3 Laitoin tohon ylös vielä aivan ihanan joulubiisin. Rakastan tätä fiilistelyä. Toivottavasti huomenna postusta. Kuullaan murut <3

2. joulukuuta 2013

asukatsaus loka- ja marraskuulta

111111111111111111111111111111111111111
Olipa ihana katsella "vanhoja" kuvia ja mun "päivän asu" kuvia. Ei mulla muuta. Kivaa alkavaa viikkoa<3