7. joulukuuta 2014

HILJAISTA

idkuva
Heij!
Niinkuin kerroin, että tämä viikko tulee olemaan kiireinen, olin ainakin oikeassa. Myös toinen kameroista on pakattu (juuri se jota käytin eniten), joten en ole voinut uusia kuviakaan ottaa, ennen kun uusi kamerani on kotona. Siksi annoin teille jaettavaksi yhden aika kesäisen kuvan. Voi että kun kaipaan tuota valoisaa aikaa<3
Mun viikonloppu on ollut myös kiireinen. Eilen lähdettiin äidin kanssa ajamaan kohti Järvenpäätä, perhetuttujen luokse. Päivä kului nopeasti, ja olimme vasta illemmalla kotona. Ja tietenkin Suomen itsenäisyyttä juhlittiin Linnanjuhlien parissa. Tänään mulla on vaihteeksi paljon koulujuttuja hoidettavana. Myös ensiviikko vaikuttaa hyvin kiireiseltä, joten täällä musta ei varmasti paljon kuulu. Onneki tätä kiireyttä kestää enää pari viikkoa, ja sitten olenkin takaisin "normaalissa" blogirytmissä. Myös blogin suhteen on tullut kaikkea mielenkiintoista, mutta onneksi te saatte nähdä tulokset jo suhteellisen pian! 
Myöhäistä itsenäisyyspäivää kaikille, ja muistakaa olla ylpeitä suomalaisuudesta! Kuullaan  me toivottavasti pian, uusien kuvien ja kuulumisen kera :-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti