20. toukokuuta 2014

tietoa uudesta ruokavaliosta

12
Hyvää huomenta! Tältä näyttää mun joka ikinen aamupala tämän ruokavalion kanssa. Partaäijää, marjoja ja iso kupillinen kahvia<3
Mietin pitkään mitä uskallan kertoa ruokavaliosta, ilman suurenpaa hämmennystä tai loukkaavia kommentteja. Päätin rohkaistua ja kertoa, totuuden!
Olen yläasteen aikana liikkunut enemmän kuin koskaan aikaisemmin elämässä. Liikkuminen ja suht terveellinen ruokavalio on tietysti tuottanut tulosta, mutta keskikroppa pysyi ns. normaalina. Mietin pitkään mitä teen väärin ja miten voisin muuttaa nykyisiä tottumuksia, esim ruoan suhteen. Otin selvää karppauksesta ja juteltiin äidin kanssa siitä tietysti (hän tietää noista asioista varmasti enemmän kuin kukaan). Päädyttiin siihen vaihtoehtoon, että kokeilen vähähiilihydraattista ruokavaliota. Tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki valkoiset jauhot, pastat yms jätän pois. Mulla on ollut pitkään jo sellainen olo, ettei valkoiset jauhot ja hiilarit ylipäätäänsä sovi mun kropalle laisinkaan. Olen huomannut, jos aamulla söin kaurapuuroa tai sämpylää, turvotti vatsanseutu seuraavat kaksi päivää. Alku ei tuntunut yhtään vaikealta, eikä vielä tänäpäivänäkään. Mä rakastan rahkaa ja marjoja, ja voisin syödä niitä kyllästymiseen asti. Koulussa syön myös rahkaa ja marjoja, sillä kouluruokahan perustuu hiilihydraattiseen ruokaan, joten näin parhaaksi kantaa pientä eväspurkkia mukana.
Uskomatonta, mutta totta se on, mun turvotus on täysin poissa. Viimeviikolla havahduin perjantaina olotilaan, jossa pidin keskikroppani ulkonäöstä. Kaikki se turvotus oli poissa. Siis poissa. Ja jännintä tässä tekee se, että olen kuitenkin kylläinen koko ajan, ja ruokaa ei oikeastaan tee edes mieli. En kärsi näläntunteesta, vaan syön jos on nälkä. Nyt tuota rahkaa ja partaäijää tulee vedettyä nuppiin sen verran, että olisi kiva keksiä siihen jotain lisää vielä. Nyt kuitenkin vedän parhaan mukaisella tsempillä tämän viikon, ja otan sen jälkeen pikkuhiljaa hiilihydraatteja mukaan omaan ruokavalioon. On kuitenkin lohduttavaa tietää mistä turvotus johtuu ja miten pystyn siihen vaikuttamaan. Tottakai kaipaan pullaa ja suklaata, mutta tämä olotila voittaa jopa sen kaiken<3
Toivottavasti tästä oli jollekin jotain hyötyä, tai muutti käsitystä karppauksesta. Jokainen saa itse päättää mitä syö, ja siksi olenkin hurjan iloinen kertoessani teille, miten voin paremmin niin fyysisesti, kuin henkisesti uuden ruokavalion myötä.

Ihanaa tiistaita kaikille<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti