26. maaliskuuta 2016

V I D E O


VIDEO BY SOFIA SALO


Heissan!

Nyt mulla onkin teille jotain aivan muuta, kun omia asukuvia tänne jaettavaksi. Olen pitkään ihaillut Sofian innostusta ja kiinnostusta videoiden tekemiseen ja sain hänet onneksi innostumaan tästä ajatuksesta. Koko videojuttu jätettiin kuitenkin hautumaan, kunnes saatiin tuulta purjeisiin ja alettiin kuvaamaan. Itseasiassa lisää videoita on jo suunnitteilla. Tästä toivottavasti tulee mukava uusi aluevaltaus näin blogia ajatellen. 

Iso kiitos kuitenkin Sofialle, joka jaksoi mun kanssa tehdä tätä. Toivottavasti te tykkäätte videosta yhtä paljon, kun minäkin!

Kuullaan taas ihanat <3 

https://www.youtube.com/watch?v=XJi4EWXZLII

25. maaliskuuta 2016

S H O E S

kengät6kengät3kengät5

PHOTOS BY ME
SHOES / H&M

Oikein ihanaa huomenta <3

En ole teille pitkään aikaan esitellyt mitään uusia juttuja. Itseasiassa olen halunnut sitä jopa vähän vähentää. Itseäni ahdistaa jonkun verran ihmisten kulutus. Ajatus siitä, kuinka paljon bloggaajat ostavat ja esittelevät muille kuluttajille tuotteita saa mut melkein itkun partaalle. Mutta ymmärrän kyllä sen, että hommat täällä pyörivät näin. Eikä siinä mitään pahaa ole, kunhan vain muistetaan olla vastuullisia kuluttajia, jooko? 

No mutta joka tapauksessa, mun uusimpaan hankintaan, eli kengät (!!). Kaikki, jotka tuntevat minut oikein hyvin, tietää, että kengät ovat mun heikkous. Vielä Salossa asuessani käytin kokoajan korkokenkiä. Ei tullut mieleenkään laittaa esimerkiksi adduja jalkaan. Helsinkiin muuttaessani huomasin, että välimatkat ja kulkeminen on hieman eriluokkaa ja oli aika tehdä tuttavuutta matalapohjaisten kenkien kanssa. Olen ajanmittaan tykästynyt kyllä, mutta silti. Silti korot tulevat aina olemaan mulle ne kengät. 

Olen katsonut tämäntyyppisiä kenkiä jo aikoja sitten. Mangossa löysin jopa parin mitkä olivat mieleeni, mutta kokoa ei enää löytynyt. Onneksi minua lykästi, koska tällä viikolla lähdin ihan itsekseni keskustaan ja löysin nämä -50% alennuksessa (!!)! Tykkään kovin ruskean väristä ja tukevista koroista. Nämä kengät ovat varmasti tänä keväänä tämän tytön jalassa :D 

Ainiin, tänäänhän alkoi pieni miniloma eli Pääsiäinen! Taitaa tehdä kaikille ihan hyvää vähän hengähtää. Koulussa on ainakin tuntunut siltä, että tehtäviä riittää enemmän mitä tunteja vuorokaudessa ja kädet ovat vain täynnä muuta tekemistä. Nyt kuitenkin ajattelin levätä ja nukkua. Ehkä juon muutaman ekstra kupin kahvia. Ihan vain loman kunniaksi <3 

Eilen oltiin juhlimassa porukan kanssa täysi-ikäistä Miikaa. Oli todella kiva ilta ja saatiin ainakin syötyä hyvin. Nyt aamulla oli kuitenkin pieni päänsärky (mitä mulla ei koskaan ole) ja selvästi hieman kipeä olo. Toivottavasti kahvin juotua hedari lähtee ja siinä samalla olo virkistyy.

Oikein ihanaa Pitkäperjantaita teille kaikille <3 

PS. Oikein paljon onnea ja haleja Ollille <3

18. maaliskuuta 2016

KOHTI KOTIA

idkuvakirjasto6

PHOTOS BY SOFIA SALO
GLASSES/VASUMA

Kohti kotia. Tai ainakin lapsuudenkotia. 

En ole ollut yötä Salossa joulun jälkeen. Ihan jopa jännittää. Vähän harmittaa. Että olen ollut koko ajan kiinni täällä. 

Kun vihdoin sain oman kämpän takaisin, halusin olla vain täällä. Olin odottanut sitä niin kauan, että sanoin Äidille, että mua tuskin tulee näkemään Salossa hetkeen yökyläilemässä. 

Olen kyllä tyytyväinen. Siitä, että olen saanut olla kotona. Omassa kotona. Saanut tehdä niitä juttuja mistä tykkää, ja vähän niitä mistä ei niin välitä. Joka tapauksessa. Aika raskas kuukausi takana. Lisää muutoksia ja uusia juttuja. Onneksi osa tosi kivoja juttuja. 

Ehkä se johtuu keväästä. Ehkä se johtuu ajasta. Olen vain enemmän ollut ajatuksissani ja kaikki muu on tuntunut vähän vieraalta. 

Olen ikävöinyt rakkaita. Aika paljon. Olen yrittänyt pysähtyä. Epäonnistunut siinä. 

Ruusuilla tanssimista ei ole ollut. Vaikkakin stadissa paljon ruusuja jaellaan. (:D)

Nyt kuitenkin lähden rakkaiden luokse. Nukahdan Äidin viereen ja herään kahvin tuoksuun. Aion istua vakkaripaikalla olohuoneessa. Kone sylissä ja Siru vieressä nukkumassa. Aion ajaa pitkästä aikaa, ja nauraa sydämeni kyllyydestä.  Ajattelin myös halata tiukasti ihmistä, jota en ole halannut helmikuun jälkeen. Eeviä meinaan. 

Aijon nyt hetken hengähtää. 

Ollaan varmasti kuulolla ensiviikolla. Ihanaa viikonloppua <3 

14. maaliskuuta 2016

Marmor

idkuvalitoo21

PHOTOS BY SOFIA SALO
JACKET/VEROMODA&MONKI SHIRT/MONKI PANTS/MONKI SHOES/VAGABOND

Tässä muutama hassu kuva mun viikonlopun vaatteista. Saatte varmasti myöhemmin lisää kuvia samaisesta asusta. Viikonloppuna kuvailtiin jotain aivan muuta, kun mun vaatteita. Sain toimina mallina ja pienenä apurina L.n jutuissa. Todella onnistunut ja levännyt olo viikonlopusta. Ihanaa jatkaa tätä viikkoa samalla sykkeellä eteenpäin. 
Mulla on myös kansiossa odottamassa kuvia musta ja L:stä, mutta katsotaan tuleeko joku sopiva hetki  postata ne tänne. Ihania ne joka tapauksessa ovat <3 

Pitkä maanantai takana ja aika rento viikko edessä. Mun viikon huipentaa matka kotiin <3 Onkin ollut ikävä äidin viereen nukahtamista ja vanhojen ystävien kanssa jutskailua. Tekee vaihteeksi todella hyvää päästä pois täältä arjen keskeltä ja hengailla ihan vaan rakkaimpien kanssa <3 

Tälläistä tänään. Olen huomannut, että teitä on tullut mukavasti lisää. Ihanaa kun olette lähteneet matkaani mukaan <3 Olette lämpimästi tervetulleita! Ja, jos esiintyy jotain kysyttävää niin vastaan ehdottomasti niihin. Ja jos löytyy kannalla olevia ihmisiä niin voisin tehdä ihan kysymyspostauksen. Monella varmasti tulee mieleen video, mutta itseasiassa tekeillä on jo video; ihan teitä varten ;) 

Nyt kauppaan ja lenkille, ihanaa viikkoa murut <3