KISAHALLI

PHOTOS BY EEVI STÅHLSTRÖM

SKIRT/MONKI BOMBER/FIORELLA SHOP  SHOES/ADIDAS x STAN SMITH

Tässä yhdet aivan loistavat kuvat, mitä otimme Eevin kanssa. Paikkana toimi Kisahalli, jonne pääsimme kuvaamaan Katrin treenatessa. Onneksi ei olla Eevin kanssa jouduttu tuolla lumisateessa kuvaamaan mitään. Voi olla, että kohta koittaa sekin sitten... :D 

Mulla näkyy kuvissa letit. Letit ovat olleet mulle ehdoton ei. En ole vaan osannut kuvitella niitä mun tyyliin sopivaksi. Nyt kun vaaleaa väriä on lisätty päähän, niin halusin kokeilla mennä mukavuusalueen ulkopuolelle.  Kuvissa kyllä letit toimii, mutta ehkä letit ovat mulle edelleen huonon hiuspäivän pelastus, eikä niinkään se "parempi" look.

Tänään ei tule muuta kuin vähän päivän kuulumisia. Mulla on alkanut tosi hyvin alkuviikko. Lito tuli eilen mun luoksi ja viipyi aamuun asti. Tänään aamulla sitten ihanan lumisateen sijasta oli täällä aika kaaos. Ehkä se lumi on kivempi kuitenkin sisältä katsottuna (:D) Ihanan valkoinen maa kyllä kieltämättä ja toivon sen koristavan ikkunalautoja vielä hetken<3

Pääsin koulusta tänään jo 11.00.  Se tarkoitti sitä, että mulla on ollut aika leppoisa päivä. Päätinkin siis fiilistellä lumipyryä ikkunalaudalla ja vaan nauttia tästä vaaleudesta. Olen jaksanut myös siivota ja tehdä läksyjä. Ei ole siis ihan fiilistelyksi mennyt koko päivä.

Kohta Siri tulee mun luokse ja lähdetään täältä stadiin päin. Toivottavasti teilläkin ollut onnistunut päivä lumipyrystä huolimatta! :)

Kuullaan pian<3

P.S. Kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoneille! Olette niin arvokkaita. Kiitos.

TERVETULOA KOTIIN, TAAS

HOME SWEET HOME

Koti. Olen saapunut kotiin. Kolmen kuukauden jälkeen tuntuu tämä edelleen kodilta. Paikka, jossa nukahdan ja herään. Paikka minne käperryn ja piilotan itseni. Paikka, jossa kukaan ei minua näe (jos ei naapureiden ikkunoita lasketa :D). Paikka, jossa on tilaa hengittää ja ottaa aikaa. Tilaa myös toisille ihmisille. Tilaa rakkaudelle ja murheille. Paikka, joka ei hylkää, ei tuomitse. Olen paljon pohtinyt kodin merkitystä. Sitä, mistä tietää kodin olevan koti. Ja sitä, koska koti tuntuu vieraalta. Luin hiljattain hyvin koskettavan tarinan Johannan blogista. Postaus käsitteli kahta kotia. Minulla ei ole maita kahden kodin välissä, mutta toista sataa kilometriä kuitenkin. Olen siitä onnekas, että minulla on kaksi kotia. Kaksi paikkaa, jossa tunnen olevani kotona. Kaksi paikkaa, joissa saan rakentaa muistoja ja unelmoida. Kaksi paikkaa, joilla aina tulee olemaan sydämessäni erityiset paikat. Nämä paikat ovat kuitenkin hyvin erilaiset. Yhteistä niillä on vain minä. Välillä yksin ollessani, omassa kodissa (Helsingissä) tunnen olevani yksin. Myönnän, että välillä kaipaan äidin luokse. Kaipaan hänen ääntään ja esimerkkiään. Välillä kaipaan veljien riitelyä ja mielipiteitä. Kaipaan myös kodin tuoksua ja koirien kuorsaamista. Kaipaan huolettomampaa elämään. Kaipaan lapsen elämää. Kaipaan joskus niin kovin, että tekisi mieli lähteä kotiin. Salon kotiin. Sallin itselleni tuntea ikävää. Ikävä on mieletön tunne ja kertoo vaan välittämisestä. Ikävä ei saa kuitenkaan vaikuttaa elämääni ja päätöksien tekoon liikaa. Viihdyn paremmin, kuin hyvin Helsingissä. En lähtisi täältä mistään hinnasta enää takaisin Saloon. Minulla on nyt täällä uusi koti. Koti, jonka olen itse rakentanut. Ystävät, jotka ovat päässeet sydämeen asti. Kaupunki, jonka tunnen. Täällä minulla on paikka. Paikka, missä saan olla ja elää. Vaikka Salo on entistä elämääni, rakastan sitä silti. En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta totta se on. Miten en voisi olla rakastamatta paikkaa, joka rakensi minusta tällaisen, mitä nyt olen. Miten en voisi rakastaa paikkaa, joka antaa monelle rakkaalleni kodin. Paikan, jossa he nukahtavat ja heräävät. Paikka, jossa heitä rakastetaan ja he kokevat olevansa turvassa. Miten tämä paikka ei voisi merkitä minulle mitään. Se merkitsee. Ja tulee aina merkitsemään. Olen aina herätessäni niin sanoinkuvaamattoman onnellinen. Onnellinen tästä. Onnellinen maailmasta. Onnellinen kaikista ympärilläni olevista ihmisistä. Onnellinen terveydestä ja mahdollisuudesta opiskella. Onnellinen siitä kaikesta, mitä olen saanut. En edes tiedä, miten voisin pukea sanoiksi onnellisuuden tunteen. Ehkä te tiedätte.

SUOMALAISUUDESTA

PHOTOS BY EEVI STÅHLSTRÖM

"DRESS"/MONKI SHOES/MARIMEKKO

Pyykkihuone. Ei ehkä se kaikkein tavallisin paikka kuvata. Ei ehkä se tavallisin paikka inspiroitua. Mutta siitä se vaan lähti. Aivan paras paikka kuvata. Paras paikka inspiroitua.

Inspiraatiosta puheen ollen; minua inspiroi suomalaisuus. Suomi. Meidän sinivalkoinen maamme. Lumen ja revontulien maa. Paikka, jossa ihmiset eivät keskustele vieraiden kanssa, paitsi -20 °c pakkasessa taksijonossa. Paikka, jossa miehet ja naiset juoksevat kadulle (jotkut jopa alasti), kun Suomi voittaa MM-kultaa. Paikka, jossa kaikki olemme sisältämme sisukkaita ja toiveikkaita paremmasta Suomesta. 

Minulle on aina ollut jollain tavalla tärkeää osoittaa olevani suomalainen. Ihastelen suomalaista arkkitehtuuria ja designia. Rakastan mm. suomalaisia kenkäsuunnittelijoita. Kannan ylpeänä Marimekon kangaskassia, koska on se vain niin hienoa olla suomalainen.

Tiistaina sain taas kokea olevani ylpeä. Ylpeä hiljaisesta kansasta. Ylpeä kauniista Suomen maasta. Ylpeä Suomen Leijonista. Ylpeä suomalaisuudesta.

Siinä ei paljon sanoja tarvittu, kun Suomi voitti MM-kultaa. Ennemminkin kylmät väreet valtasivat kehoni ja ehkä tippakin oli linssissä. Sydämen valtasi lämpö ja kunnioitus. Sitä ylpeyden tunnetta, ei voi edes sanoin kuvailla.

Kiitos siitä, että saan olla suomalainen.

SNEAK PEEK

SNEAK PEEK

Vähän aikaa joudutte odottamaan, kunnes näette nämä kuvat. Ainakin paljon punaista. Paljon.