9. kesäkuuta 2015

SNEAK PEEK

idkuvaheels14

SNEAK PEEK

Huomenna koko postaus ulkona! Pysykää siis kuulolla.

Hyvää yötä! 

7. kesäkuuta 2015

lakkiaiset9
LAKKIAISET13
lakkiaiset5

MORNING

Kesässä rakastan ehkä eniten kiireettömyyttä. Sitä, että aamulla ei ole kiire sängystä ylös, meikin tekemiseen voi kulua tunteja, vaatteita ei tarvitse olla iltapäivällä edes päällä tai että päivä voi alkaa vasta kuudelta illalla. Rakastan elää hetkessä ja nauttia aamukahvin nurmikolla, varpaat paljaana nurmikossa auringon lämmittäessä ihoa<3 

Olen ottanut kaiken tästä irti saadessani viettää harvinaista laatuaikaa rakkaan Annin kanssa. Olemme Anni kanssa tunteneet toisemme liki 15 vuotta. Se on pitkä aika ja vasta vanhemmiten sitä oppii ymmärtämään, kuinka arvokkaita tämänlaiset suhteet ovat. Ne ovat tärkeä tukipilari tulevaisuuteen. Ne ovat tärkeitä tulevien ihmissuhteiden kannalta. Ne ovat tärkeitä ihan vain itselle ja omille ajatuksille. Olen äärettömän onnekas, että tänäkin päivänä voin viettää aikaa niinkin tärkeän ihmisen kanssa <3 

Ylempänä ovatkin meidän aamupalan antimet. Jokapäivä ei tarvitse pistää pöytää koreaksi heti aamulla, mutta joskus pieni luksus arkeen on enemmän kuin tarpeen. Aamu lähtikin erittäin hyvin käyntiin tämän aamupalan jälkeen! 

Kuullaan varmasti pian toisenlaisissa merkeissä<3 

2. kesäkuuta 2015

O L D 

nahkaa33idkuvanahkaa26
nahkaa34 nahkaa31 nahkaa30

nahkaa11 nahkaa27nahkaa24nahkaa35

PHOTOS BY EEVI STÅHLSTRÖM
SHIRT/BIKBOK PANTS/H&M SHOES/ZARA LIPSTICK/LUMENE

Nyt heitetään blogiin jotain aivan sika makeeta. Diggaan näistä asukuvista ihan hulluna!! Vanha Jaguar, löysät nahkahousut ja punaiset huulet sointuvat paremmin kuin hyvin yhteen. Kuka muu peukuttaa näitä kuvia? 
Viime kesänä törmäsin ensimmäisen kerran Zarassa löysiin nahkahousuihin. Rakastuin kyllä, mutta päätös ostaa arvokkaat nahkahousut keskellä helteitä ei kuitenkaan ollut kauhean hyvä idea. Jätin siis upeat housut kauppaan. KYLLÄ, olen katunut päätöstäni kohta vuoden ja aika moinen tuuri kävikin löytäessäni melkein samanlaiset housut (itseasiassa kivemmat) viimeviikolla H&M:stä. Olen fiilistellyt näitä melkein joka päivä. Eli kaiken kaikkiaan erittäin hyvä ostos! 

Nyt laittautumaan!! Kuullaan <3 

31. toukokuuta 2015

RED AND BLUE

idkuvallh13llh22
llh29 llh5llh27
llh25 llh15

PHOTOS BY CAMILLA CZAKAN
SHIRT/MANGO PANTS/H&M SHOES/MANGO BAG/MADEBYME

Oikein kaunista huomenta! Kello näyttää varttia yli yhtä ja tasan yhdeltä tämä tyttö heräili. Nyt on päättärit juhlittu ja kesäloman ensimmäinen virallinen lomapäivä saa alkaa. Nämä kuvat ovat otettu aikasemmin jo tällä viikolla Camillan kanssa. Musta nämä ovat aika mielettömiä, vai mitä te tykkäätte?
Aluksi inhosin siis i n h o s i n leveälahkeisia housuja!! Ajan myötä silmä taas tottui ajatukseen kyseisistä housuista ja tällä hetkellä diggailen näistä todella kovasti! Housut ovat myös materiaaliltaan niin mukavat, että voin käyttää niitä koko päivän tuntematta kiristystä tai puristusta mistään. Tässä asussa yhdistin housut todella yksinkertaiseen komboon. Valkoinen paita, karvainen laukku ja nudet kengät. Halusin tuoda asuun housujen lisäkis "sitä jotain" ja päätin laittaa pitkästä aikaa punaa huuliin. Mielestäni asu toimii ja pidän siitä! 
Mulla olisi suunnitteilla huomiseksi hiukan haikeampaa postausta. Katsotaan saanko sen tämän päivän aikana valmiiksi. 

Kuullaan siis huomenna ja vielä kerran, IHANAA KESÄLOMAA KAIKILLE <3 

Ps. Onnea kaikille lakitetuille nuorille!