28. joulukuuta 2014

TB 1/2 2014

Vuosi on ollut mahtava ja tapahtumarikas. Myös asukuvia on otettu yli sata, ja siksi niitä kaikkia en saanut tähän kerättyä. Tasan vuosi sitten haastoin itseni kuvaamaan ainakin yhden asun viikossa, niin että vuoden lopussa mulla olisi 52 asukokonaisuutta näytettävänä. Ilokseni voin kuitenkin sanoa, että asupostaukset ylittyivät tuplasti ja tästä olenkin hurjan otettu.
Itse blogi, ja bloggaaminen on muuttunut tämän vuoden aikana, ja näistä postauksista on ilo huomata kuinka oma tyyli ja bloggaaminen on kehittynyt. Myös asupostaukset ovat aivan toista luokkaa kuin alkuvuodesta, mutta vaikka itse sanonkin, mieletön kehitys on kyllä tapahtunut.
Voisin kuvailla, että blogini on elänyt murrosaikaa tänä vuonna. Mutta ainoastaan hyvää sellaista.

Tässä siis ensimmäinen katsaus taaksepäin! Toinen TB on tulossa lähipäivinä. :-)

tammi-7helmikuutammihelmikuuta3maaliskuuta2 huhtikuuta5idkuvata6kesäkuu

25. joulukuuta 2014

MORNING

idkuva
minä
Hyvää huomenta kaikki!

Toivottavasti jouluaatto oli onnistunut ja aamulla oli vaikea nousta sängystä ylös suuren mahan kanssa! Ja tiedättehän, ettei se joulusyöminen tähän loppunut, vaan tänään ja huomenna jatkuu. Niin kauan, että napa repeää. Siksi tulinkin teille kertomaan minun aivan täysin jokapäiväisestä aamupalastani, joka on koostunut lähes samoista raaka-aineista noin 10kk ajan. 

Niinkun olen kertonut, syön vähähiilihydraattista ruokaa ja siksi rahka ja kasvikset ovat suuri osa ruokavaliotani. Jokainen aamu lähtee puolikaalla rahkapurkilla, omenalla/banaanilla ja kahvikupposella. Rahkan päälle pistän myös mehukeittoa tiivistämään ainekset  yhteen. Tällä aterialla jaksan lähes puoleen päivään asti.  Ja jos os niin huonosti pääsee käymään, että aamupala jää väliin, huomaan, että koko päivän ruokavalio menee sekaisin ja tulee syötyä paljon enemmän ja huonompaa ruokaa. Tästä tietenkin keho ja mieli ei tykkää ja siksi näitä aamuja harvoin tulee!

Ei kuitenkaan tarvitse paljon aikaa mennä taaksepäin, kun en syönyt koskaan aamupalaa. -En koskaan- . Sen huomasi energiankulutuksessa ja päivän syömisistä. Olo ei ollut koskaan paras mahdollinen. Jaksoin vain kahvin voimalla ruokaan. Karppauksen myötä tämäkin huono tapa muuttui, ja nykyään en voisi kuvitella lähteväni syömättä aamupalaa. 

Toivottavasti tekin syötte terveellisen aamupalan näin joulupyhinäkin! 
Kuullaan pian <3

24. joulukuuta 2014

X-MAS

Oikein ihanaa ja rauhallista joulua kaikille! 
Muistakaa syödä ja nauttia<3 

22. joulukuuta 2014

Rahaa takaisin ostoksista?


















Kun selailemme nettikauppoja ja tuotteiden hintoja, varmasti kaikilla meillä käy mielessä, miten
rahaa voisi säästää. Kaikenlaisia tarjouksia ja kampanjoita on joka lähtöön, mutta onko mitään pysyvää, mitään luotettavaa?

Minulla on vastaus kysymykseen, nimittäin Ostohyvitys.fi.

Mikä tämä sitten on ja mistä rahat tulevat?

Ostohyvitys.fi on täysin ilmainen palvelu kuluttajalle, joka antaa tietyn prosentin ostamiesi tuotteiden hinnasta takaisin.
Ostohyvitys.fi sisältää monia myös meille jo tuttuja verkkokauppoja kuten Asos, Zalando tai vaikkapa Iittala. Ainoa asia, joka ostajan pitää muistaa, on kirjautua Ostohyvitys.fi palveluun ja klikata verkkokauppaan palvelun kautta ennen ostoksen tekemistä. Ostokset suoritetaan muuten täysin normaalisti. Kuluttajalta ei siis vaadita, kuin muutama klikkaus enemmän.

Mistä rahat sitten tulevat?

Helpoin vastaus tähän on, että käyttämältäsi verkkokaupalta.

Kun siirryt verkkokauppaan Ostohyvitys.fi kautta, verkkokauppa tunnistaa, että olet Ostohyvitys.fi:n jäsen ja maksaa sinulle tekemistäsi ostoksista.
Kun olet kerännyt rahaa vähintään 15 euroa, voit pyytää summan siirtämistä tilillesi.

Jokaisella verkkokaupalla on oma prosenttilukunsa, jonka saat takaisin ostoksesta.
Tässä muutama esimerkki:

Nelly 11.50%
Zalando 5%
Asos 3.50%



Pääsette myös Ostohyvitys.fi sivuille tästä! Ja kun liitytte Ostohyvitys.fi jäseneksi tuon linkin kautta, saatte 10e S-ryhmän lahjakortin tehtyään ensimmäisen ostoksen palvelun kautta!

Oikein ihania shoppailuhetkiä verkossa ja kuullaan ihan pian muissa merkeissä<3

(Postaus tehty yhteistyönä Ostohyvitys.fi kanssa,)