8. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen asu kuvattuna


48
Paljon Onnea Rakas Eevi<3
7115
Heissulivei!
Sanoinkuvaamattoman hyvä tunne kun pääsin bloggaamaan ja vielä uusien kuvien kera! Kiitos Hilja! Niinkun eilen mainitsin ottavani kameran mukaan, tarkoitus oli kuvata vasta koulupäivän päätyttyä, mutta innostuttiinkin sisällä räpsimään. Ei pahempi idea näin sadepäivien varalle. Tänään juhlittiin Eevin synttäreitä aika vaatimattomissa tunnelmissa, Figarossa. Kahviteltiin monta tuntia ja olisin voinut jatkaa vähintään yhtä paljon. Olo on tosi tyhjä kaiken avautumisen jälkeen. Huomenna menen ystäväoppilaskoulutukseen (tukioppilasleiri) ja kotiudun sieltä perjantai iltapäivällä. On aika mukavaa vaihtelua arjen keskelle. En tosin ole siitäkään saanut vielä kiinni, arjesta siis :-D. Kuvissa muuten näkyykin uusin ostokseni Lindexistä 15 eurolla lähti mukaan. Ihana eikö vain? Sain myös joululahjaksi uuden kihartimen joten jaksan hiuksiini panostaa enemmän. Myös Annu räväytti tänään punaisella huulipunalla. Täydellistä! Ylempänä oleva biisi on jotain aivan mahtavaa kuunneltavaa. Taidan soittaa sitä vielä pari kertaa ennen nukkumaan menoa. Viikonloppuna suunnitelmissa olisi lähteä Kaisan kanssa Turkuun, ja viettää laatuaikaa Aadan kanssa. Ensviikko onkin täynnä ohjelmaa, ja yritän jo henkisesti varautua siihen. Mautokoulu, Euroopan maat ja pääkaupungit, pippalot, kaverit ja heidän kanssa kahvittelut, ja jnejne. No yritetään murehtia niistä vähän myöhemmin... 
Öitä kamut<3

7. tammikuuta 2014

Täällä ollaan...

Pöö! Enkö keksinyt mitään muuta kun laittaa vanha kuva tänne? Flickr ei vieläkään toimi tai en osaa käyttää sitä ja ulkona on niin PIMEETÄ, jos ette ole sattumoisin huomannut. Tekis mieli oikein avautua tänne kuinka paljon onkaan tapahtunut tämän viikon sisällä mitä musta ei ole kuulunut. Sille kaikille on syy esim. synkkä ilma ja omassa elämässä tapahtuvat muutokset ja pikaiset sellaiset. Tulispa aurinko edes vartiksi käymään mun luona... Onko teillä mitään ideoita miten toi "uus" Flickr toimii ilman että tulee ne nuolet? Apua tarvitsisin. Huomenna mennään Eevin kanssa hänen synttärikahveille<3 Jos ottaisin kameran mukaan, niin saisin asukuvat tänne teidän jaettavaksi. No en todellakaan lupaa mitään. Olen myös hurahtanut aivan naurettavan pahasti Gossip Girliin. En olisi ikinä uskonut itsestäni, mutta tässä sitä ollaan. Myös pidennetty viikonloppu kului aika lailla Kaisan kanssa. Paluu arkeen olikin aika kova isku jota en osannut odottaa. Mulla noi aamut eivät ole vaikeita mutta tänään..  Tuntui kun olisin nukahdellut pitkin päivää. Noh, tänään aikaisin nukkumaan, eikö vaan? Ehkä Gossip Girlin parin jakson jälkeen. Mä menen tästä höpöttelemästä. Ihanaa myös kuinka kivasti tänne on tullut uusia lukijoita! Kiitos ihan kauheasti<3

31. joulukuuta 2013

Vuoteni 2013 3/3

Huomenta ihanaiset<3
Tänään on aika näyttää loputkin menneen vuoden tapahtumat. On ollut yllättävän ihana tehdä näitä postauksia. Saanut hetken istahtaa ja vain selailla vanhoja kuvia. Muistella lämmöllä muistoja ja saanut kourallisen inspiraatiota blogin jatkamiseen. Mulla olisi blogin suhteen ensivuodelle tavoitteena se, että vähintään joka viikolle on kuvattu yksi asu. Niin että vuoden lopussa olisi 52 päivän asua kuvattuna. Onnistuukohan? 
Elikkäs, syyskuuhun jäätiin eilen.
Näistä kuvista tulee niin ihana ja hyvä olo! Kuinka joskus aurinko paistoi noin paljon ja ilman takkiakaan ei ollut kylmä. Aadan kanssa silloinkin vietettiin paljon aikaa ja kuvailtiin mun silloin uusia ruskeita nahkakenkiä. Markkinoillakin kerettiin pyörähtämään ja mahtavassa porukassa vielä. :-)
Lokakuuta kun pistin kollaasiin tajusin, että silloin otettiin eniten asukuvia. Kuinka ollakaan että jaloissa on aina mustat housut :-D Mutta kuinka inspiroivaa on omien ja muiden menneiden asukuvien katsominen.
Ja marraskuu oli yllättävän "lämmin" ja kuiva. Tykkään. Silloin käytin karvaa kaulallani ja kuvailin teille miltä huoneeni näyttää. Annun kanssa räpsittii ihan liikaa kuvia ja ostin itselleni nahkahousut. Lähdettiin myös koulun kasiluokkalaisten kanssa Helsinkiin Metsämesuille. Ihana päivä vietettiin pääosin Annun kanssa<3
Hah! Näyttääpä synkältä joulukuulta. Noh, innostuin joulukuussa käyttämään ruutuhuiviani, tanssittiin tanssiaiset ja saatiin marsun poikasia<3 Ostin myös mahtavat leopardihousut ja sain mä jonkun näköisen asunkin teille väsättyä. 
Näin... Ei ole enää montaa tuntia 2013 vuotta jäljellä, ja menen enemmän kuin innolla 2014 kohti! Tuokoon se paljon hyvää ja onnellisia hetkiä<3 
Hyvää ja onnellista uutta vuotta rakkaat lukijat<3


30. joulukuuta 2013

Vuoteni 2013 2/3

Moikkis poikkis! On aika jatkaa tänvuotisilla kuvilla samaan tapaan kun eilenkin.
Jäimme toukokuuhun...
Toukokuussa otettiin profiilikuvia, syötiin ensimmäiset mansikat Annun kanssa<3, tanssittiin tanssiaisia, ja nimen sai serkkunikin<3 Toukokuussa koko kesä oli edessä ja odotettiin malttamattomina loman alkua. 
Ja kesäkuu... Rakastan. Mökkelin joka on musta aika yllättävää, Milla pääsi ripiltä, päivittelin asukuvia, ompelin sinisen mekon, ja kuvailtiin Bedan kanssa Viron reissun jälkeen. Kesäkuussa tapahtui ja sattui jos monen näköistä, mutta siitäkin kuukaudesta selvittiin :-D
Heinäkuussa ilmat jo viileni joka näkyy kuvissa. Käytiin meikkiostoksilla, objektiivini hajosi ensimmäisen kerran (joka ei ollut niin kiva juttu) , naurettiin enemmän kuin paljon, ja ihastuttiin raitoihin<3 Muistelen tuotakin kuukautta rakkaudella.
Elokuu ei mahtunut yksiin kollaaseihin joten näitä tulee kaksi. Silloin purjehdittiin, mautoiltiin Pauliinan kanssa ja pohdittiin syvällisiä. Hassut housutkin pääsi käyttöön ja pellolla kuvattiin ilta-auringossa. Myös hommasin itselleni ikiomat boyfriendit (jota en ole kauheesti käyttänytkään).
Elokuussa myös mökkeiltiin Matiaksen mökillä vaihteeksi mahtavassa seurassa. Päivänasuista ei ollut pulaa myöskään silloin ja käytin mekkoja enemmän kuin koskaan. Helsinkiin lähdettiin Aadan kanssa ja se olikin yksi unohtamattomista reissuista<3 Elokuu oli varmasti "rikkain" kuukausi. Voisinpa palata siihen joku päivä...
Palataan loppuvuoteen pian!