29. joulukuuta 2013

Vuoteni 2013 1/3

Heissan! On varmaan aika massa juttu tehdä kooste menneestä vuodesta, mutta halusin tämän tiivistelmän nyt tehdä koska ensimmäinen kokonainen vuoteni bloggaajana on kohta takanapäin. Mutta asiaan. Aloitetaan ihan ensiksi tietysti tammikuusta...
Tammikuussa postailtiin asukuvia ja kahviteltiin silloin uudessa Cafe Maussa<3
Voi että, tuntuu että hiustenvärjäämisestä on jo ikuisuus, mutta sehän tapahtui tänä vuonna... No Helmikuussa juhlittiin mun synttäreitä, värjättiin hiuksia, käytettiin vihreitä housuja, ja katseltiin Wanhoja. 
Oih, maaliskuu. Aada käväisi Lontoossa ja hankki ripsenpidennkset<3 Myös Iiris pääsi ripilti ja räpsittiin Millan kanssa mun asukuvia. Maaliskuussa aurinkokin pilkahti ja mieli oli korkealla!
Ja rakas huhtikuu... Yksi parhaimmista kuukausista, koska silloin käytettiin ohutta takkia, hiukset alkoi vaalentua. pakattiin laivalle ja köllöteltiin Aadalla! Laivamatka oli kyllä parhaita muistoja jota tulen ehkä koskaan saamaan. Toivottavasti tulevana maaliskuuna saadaan taas pakata laukku laivaa varten<3
Jatketaan loppuvuotta myöhemmin :-)

26. joulukuuta 2013

Minun jouluni


Heij Ihanat! Onko selvitty joulusta (tosin astetta isomman vatsan kanssa)? Mä olen ainakin selvinnyt, ja jouluruokaakin mahtuisi massuun vielä. Olen meinaan kaksi kertaa sitä syönyt. Mun aatto meni Joulukirkossa ja mummilla syödessä. Joulupäivän chillailin kotona ja tänään Tapaninpäivänä oltiin taas mummilla syömässä, mutta isomman sakin kera. Illalla Aada tuli meille ja laitettiin kirppisvaatteita esille. Laiteitaan meinaan pöytä parin viikon päästä radiokirpparille. Siitä lisää myöhemmin! :-) 


Huomenna ajattelin mennä serkkutyttöni kanssa ulkoilemaan (jos sää niin sallii) ja lauantaina lähdetään Bedan kanssa Turkuun alennusmyynteihin. Ketkä lähdössä myös? Sunnuntaina nokkani suuntaa Helsinkiin ja maanantaina tai tiistaina tulen kotiin.
1. Mulla oli Annun antama kaulakou päällä kun mentiin joulukirkkon. Ihana. Kiitos<3 2.Tänään päällä, ja menossa mummille. Olin ollut myös kiltti, koska lahjojakin sain jouluna, ja vielä ihan mukavia sellaisia. Kaikkea tarpeellista eikä mitään ylimääräistä sälää. Tiesin kyllä oikeastaan kaikki lahjani, joka latisti vähän tunnelmaa. Syy miksi en tänävuonna nauttinut suuresta lahjavuoresta on se, että mun suurin lahja on mautokoulu joka alkaa 16.1. Olen niin innoissani että tuskin pysyn housuissani.  Nyt jatkan kaakaon juomista, joten heippa ja palaillaan<3

23. joulukuuta 2013

Ruutuhuivi ja keskustan kadut

Kukkuu täällä ollaan!
Mun flickr ei vaan toimi, tai no toimii se, mutta antaa ne kuvat tosi oudolla tavalla. Sen takia kuvatkin näyttää nyt pienemmältä. Huoh... Käytiin lauantaina ottamassa nämä kuvat kun kierreltiin Aadan kanssa keskustassa. Laitoin ensimmäistä kertaa tuon valkoisen jakun, ja villapaidan kanssa ei tullut kylmä. Ruutuhuivi on eksynyt mun kaulaan jo useamman kerran, ehkä liiankin useasti. Eilisen ja tänpäivän vietin Robertilla aika chilleissä merkeissä. Tämä loppuviikko meneekin sukulaisissa ja Aadan kanssa. Kuullaan pian! Nyt blogi hiljenee joulupyhiksi. 
Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille<3


19. joulukuuta 2013

Leopardihousut

 Heissan murut! Katsokaa mitä mulla on jalassa. Leopardikuvioiset housut! Mahtavat eikö? Löysin noi H&M:n alesta 7e. Huomenna nuo kyseiset housut on mun päällä, kun käväistään koululla hakemaan todistukset. Toki housujen kanssa pistän bleiserin.  Mun viikkoon ei kuulu oikeastaan mitään ihmeellistä. Treffailin alkuviikosta Eevin ja Bedan kanssa ja tänään näin taas Kaisan. Koko viikko koulussa onkin ollut vaan leffan katsomista tai muita erikoisohjelmia. Ollaan myös tyttöjen kanssa mietitty uutta vuotta ja sen illan ohjelmaa. Toivottavasti keksitään jotain! Kylle te musta kohta taas kuulette ja toivottavasti noiden kyseisten housujen parissa ;) Kuullaan!